Pilates(Jälleen yksi maksamaton mainos.
:-)
Jees, oon nyt about viikon alusta tehnyt taas
Pilatesta -- kolme viimeistä päivää hieman
organisoidummin.
Pilates on AIVAN LOISTAVA voimistelumuoto, joka vahvistaa kehoa, parantaa sen venyvyyttä/joustavuutta ja ennen kaikkea parantaa ryhtiä ja kehon hallintaa. En usko sen sinällään ketään laihduttavan (= energiavaje ei sillä tule kovin isoksi, you know), mutta voi takuulla luoda hoikemman vaikutelman just ryhdin parantumisella, lihasten "joustavuudella" (= ovat notkeammat eivätkä "krampissa") ja ennen kaikkea vatsan litistymisellä! No, mä olen siis opetellut Pilatesta ryhmä- ja yksityistunneilla keväällä 2002 ja sen jälkeen tehnyt sitä lähinnä yksin. Olen koko tämän ajan aikonut mennä taas yksityistunneille, mutta eräs "pervohäiriöistäni" on se, että olen äärimmäisen huono varaamaan aikoja (muita vammoja: asioiden postittaminen, laskujen avaaminen/maksaminen, laskujen lähettäminen :-D). No, tätä kirjoittaessani ryhdistäydyin niin, että sain varattua ajan parin viikon päähän. Ostin Jenkeistä kesällä Karen Garcian Pilates Complete for Everyone -dvd:n ja olen nyt pari kertaa treenannut sen ohjeilla. (Marja Putkistolla on vastaava suomenkielinen tuote, mutta VHS-kasetilla -- mulla ei ole toimivia videoita --> en voi katsoa kuin DVD-levyjä, joten en tiedä millainen Marja Putkiston kasetti on. Kirja on OK jos on ensin käynyt ohjauksessa.) Mä olen huomannut pari ongelmaa ton DVD:n kanssa. Se on kyllä ihan laatutuote, mutta oikean ohjaajan kanssa treenanneena näen siinä puutteita. 1. Liikkeet tehdään liian nopeasti --> Pilates perustuu nimenomaan syvien vatsalihasten hallintaan ja jos jokainen liike ei lähde niistä, treenistä voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Useimmat aloittelijat eivät osaa tunnistaa syviä vatsalihaksia ja sittenkin kun ne ovat löytyneet, ne ovat useimmilla niin heikot, että niiden käyttö (muiden vatsalihasten sijaan) vaatii hirvittävää keskittymistä (nimim. kokemusta on). Lisäksi mielestäni pilateksessa ensiarvoisen tärkeälle oman kropan kuuntelulle (ts. sen tsekkaamiselle, että jokainen kohta kropassa on riittävän rento, oikeat lihakset tekevät työn jne.) ei ole riittävästi aikaa. 2. Treeni ei ala alkurullauksella, jonka itse olen kokenut tärkeäksi sille, että saa vartalon "suoraksi" ennen kuin alkaa treenata muuta. Kokeilin nimittäin äsken treeniä ilman rullausta (= DVD:n ohjeiden mukaan) ja tunsin olevani koko ajan jotenkin vinossa (=> korjasin asentoa, mutta tuntui vaikealta löytää oikeaa asentoa). 3. Hengitykseen ei kiinnitetä erityistä huomiota. Ohjaaja saattaa välillä nopeasti että "hengittää sisään/ulos", mutta itse koen Pilateksessa erityisen tärkeäksi oikean hengityksen ja siihen keskittymisen. Ainakin minun havaintojeni mukaan oikea hengitys auttaa nimenomaan noiden syvien vatsalihasten aktivoinnissa. --- Anyway, toi DVD on ihan jees JOS on käynyt opiskelemassa perusteet muualla. Mulla on ikävä tunne siitä, että niissä Mari Winsor -videoissa on vähän sama ongelma -- ts. liian kova tahti, liian vähän painotetaan hengitystä jne. Korjatkaa jos olen väärässä. :-) Niin ja ihan mielenkiinnosta tilasin itselleni Amazon.comista DVD:n klassisesta Pilates-tekniikasta -- tekijöinä Joseph Pilateksen (ts. Pilates-tekniikan kehittäjän) oppilaat ja niiden oppilaat. Samalla tilasin Pilateksen varhaisia tekstejä sisältävän kirjan . --- Method Putkistolla (ts. tavaramerkkihenkinen ratkaisu, jonka alla myydään Marja Putkiston Suomeen lanseeraamia Syvävenyttelyä, Pilatesta, Kasvokoulua ja varsinaista Method Putkistoa) on näköjään nykyään oma studio . Kun mulla kesti yli vuosi varata oikeasti ihanalta Pilates-opettajalta Leenalta tunti, niin varmaan sitten puolentoista vuoden päästä saan varattua tutustumistunnin tuolta Pilates Studiolta... :-D Mielenkiintoista tossa on tietysti se, että siellä on myös Pilates-laitesali. Sen jälkeen kun luin William Gibsonin Pattern Recognition -romaanin, jossa päähenkilö treenaa nimenomaan Pilates-laitteilla, olen alkanut haaveilla niiden kokeilusta... :-) Niin ja se piti sanomani, että tänään katsoin huvikseni treenin jälkeen tosta DVD:ltä millaisia liikkeitä jatkotason ja ennen kaikkea korkeimman tason opiskelijat tekevät. Pheeeeeww... Ei kyllä lopu haasteet IHAN heti kesken. Veikkaan että jos nyt alan treenata 5 kertaa viikossa Pilatesta 20 min päivässä, niin tsägällä joskus kolmen vuoden päästä saatan pystyä tekemään jotain noista vaikean tason liikkeistä. Ehkä. :-) Ai niin ja se piti vielä sanoa noista Pilates-kurssien hinnoista, että äkkiseltään saattaa jostain tuntua hieman hinnakkaalta, mutta pointtinahan on nyt se, että Pilates-tunneilla sulle opetetaan uusi taito (= kehon hallinta), jota sä voit käyttää kaiken valveillaoloaikasi (vrt. esim. aerobic-tunnit, joista sulle on suoraa hyötyä vain sen tunnin/treenin ajan). Ts. voit hyödyntää Pilates-tunneilla oppimiasi taitoja halutessasi koko loppuelämäsi. --- Ja vielä huomautus, jos siis haluat oikein terveen, kestävän ja toimivan (plus sattumalta samalla myös kauniin :-D) kehon, sinun pitää: 1. Pistää ruokavalio kuntoon (kasviksia, proteiinia, maitotuotteita, hyvää rasvaa ja hyviä hiilareita). 2. Harrastaa punttitreeniä (suojaa luita, lihaksia, aineenvaihduntaa jne.) 3. Harrastaa jotain venyttely-/kehonhallintalajia (venyttelyä, Pilatesta, joogaa, Tai Chitä tms.) 4. Harrastaa aerobista treeniä (parantaa aerobista kuntoa jne., polttaa kaloreita). Kyllä! Kaikkia näitä!!! Huomaa järjestys! Kehosi rakentuu täysin ravinnostasi saamistasi ainesosista (pääasiassa proteiinista, rasvasta, vedestä ja mineraaleista). Jos et saa ravinnostasi riittävästi hyvälaatuisia rakennusaineita kroppasi rakentamiseen, siitä tulee heikko, huonokuntoinen ja pahimmillaan sairas. Sori. Lisäksi kehosi tarvitsee polttoainetta (rasvaa ja hiilaria) jaksaakseen ajatella ja liikkua. Mitä enemmän voit syödä (ilman että lihot), sitä enemmän saat välttämättömiä ravintoaineita ruokavaliostasi. Mitä monipuolisempaa ja terveellisempää syömäsi ruoka on, sitä enemmän saat välttämättömiä ravintoaineita ruokavaliostasi. Mitä enemmän saat välttämättömiä ravintoaineita ruokavaliostasi, sitä terveempi ja paremminvoiva kehosi (= SINÄ) on. Koska useimmat meistä tekevät fyysisesti melko kevyttä työtä, lihaksemme ovat helposti ikäänkuin alikehittyneitä --> liian vähän lihasta --> vähemmän kulutusta, vähemmän voimaa --> enemmän kipuja, voimattomuutta jne. Punttitreenillä rakennat kehoasi paitsi vahvemmaksi ja kauniimmaksi, ennen kaikkea valmistat sitä kohti pitkää, hyvää "vanhuutta". Pitämällä huolta lihaskunnostasi punttitreenillä vahvistat myös luitasi osteoporoosia vastaan. Lihasmassan hankkiminen vähentää myös insuliiniresistenssiä ja mahdollistaa isompien ruokamäärien syömisen lihomatta, koska mitä enemmän lihasmassaa => sitä isompi kokonaiskulutus. Venyttely-/kehonhallintalajit auttavat samalla tavalla paitsi tekemään kropastasi nyt hyvinvoivan ja kivuttoman ja koko olemuksestasi energisemmän (= hyvä ryhti ja lihastasapaino => happi kulkee paremmin / olo on vähemmän "lysähtänyt"), niin valmistaa sitä hyväkuntoista loppuelämää varten (= vähemmän kulumia, vammoja jne.). Aerobinen liikunta vahvistaa sydäntä ja parantaa hapenottokykyä. Lisäksi se polttaa kaloreita, mikä antaa enemmän pelivaraa ruokavalioon. Riittävän monipuolinen ja kaikkia välttämättömiä ravintoaineita sisältävä ruokavalio yhdistettynä monipuoliseen liikuntaan tekee sinusta hyvinvoivan, pirteän, energisen ja tyytyväisemmän. Terveellinen elämäntapa vähentää masennusta, ahdistusta ja stressiä. Oikein suunniteltuna se ei ole rasite vaan ilo. Posted: Pe - Marraskuu 7, 2003 at 07:25 PM |
Quick Links
Calendar
Categories
Archives
XML/RSS Feed
Statistics
Total entries in this blog:
Total entries in this category: Published On: maalis 03, 2004 04:44 PM |
||||||||||||||