Vieraskirjassa kuohuu?



Tänään on pitänyt tehdä myös hyödyllisiä asioita, niinpä kävin vasta äsken ekaa kertaa sitten ihan aamun lukemassa vieraskirjaviestejä -- ja niitä olikin tullut sen verran, etten varmaan ehdi kaikkia (saati edes ennen niitä jätettyjä) vietejä kommentoimaan. Sori.

Ennen kun jatkan "oikeiden töiden" tekemistä, voisin todeta, että ainakin Voimala-ohjelma täytti siinä tarkoituksensa, että ihmiset alkoivat keskustella ohjelmassa sivutuista asioista.

Jos jollekin jäi epäselväksi, sanon nyt selkeämmin: älkää pliis haukkuko/epäilkö sitä Anua ainakaan mun vieraskirjassani valehtelusta. Anu ei ole enää mikään nuori tyttö (vaan reippaasti yli kolmikymppinen) ja aivan varmasti tietää mitä tekee. Haluaisin havahduttaa teidät huomaamaan, että ette ihan oikeasti voi varmuudella sanoa mitään siitä, miltä toisista tuntuu. En ymmärrä miksei Anu voisi olla nykyään tyytyväinen omaan kehoonsa -- hän sanoi (en muista oliko leikattu pois) tehneensä töitä sen eteen, käyneensä terapiassa (?) jne. Ts. hän ei väittänyt tien itsensä rakastamiseen olleen helppo.

---

Sanon myös selkeämmin tämän: koko ohjelman asettelussa minua ärsytti takertuminen nimenomaan painoon ja implisiittinen väite siitä, että vain hoikkana voi olla tyytyväinen (jos silloinkaan). Minusta ei ole kiinnostavaa, paljonko painan. Minusta on erittäin kiinnostavaa, miltä minusta tuntuu. Haluan että kehoni tuntuu vähintään näin hyvältä koko lopun elämääni. Uskon, että ajan myötä se voi tuntua vieläkin paremmalta (kun kunto kasvaa vuosien mittaan jne.). Minun puolestani voisin painaa vaikka sata kiloa JOS minusta tuntuisi silloinkin näin hyvältä. Aiemmassa kirjoituksessani totesin, etten koskaan saa sitä tietää, koska siihen painoon pääseminen vaatisi joko aineenvaihduntaa hidastavaa sairautta tai sitä, että suostuisin huonompaan oloon -- mihin en suostu.

Toisin sanoen -- teoriatasolla painolla ei ole mitään merkitystä minulle, kunhan olo on vähintään yhtä hyvä kuin nyt. Käytännössä, koska en suostu "huonontamaan" oloani esim. ylensyömällä tai vähentämällä liikuntaa, en liho. On myös oletettavaa, että jos yhtäkkiä yhdessä yössä pamahtaisin 20 kg lihavammaksi, oloni kurjistuisi ainakin jossain määrin (liikunta raskaampaa jne.).

Ja kuten aiemmin sanoin, totta kai tunnen hetkellistä iloa kun vaikkapa saapas sujahtaa vaivatta jalkaan, näen vatsalihakseni tai peppu (= yritän opetella sanomaan peppu eikä perse :-) näyttää hyvältä jne., mutta tunne menee ohi hyvin nopeasti.

---

Oikeastaan tota sisäisen ja ulkoisen kehotuntemuksen suhdetta voisi verrata yleisen tyytyväisyyden ja onnenhetkien suhteen.

TYYTYVÄISYYS: Olen jatkuvasti yleisesti tyytyväinen omaan elämääni. MIkään ei töki siinä niin pahasti, että minulla olisi erityistä tarvetta yrittää muuttaa elämääni. Olen kiitollinen siitä, että asiat ovat hyvin.
ONNENHETKI: Tänään olimme pulkkailemassa siskoni, mieheni ja kahden siskon pienen tyttären kanssa lapsuudenkotini takana, mäessä, jossa olen sisarusteni kanssa pulkkaillut kaikki talvet koko lapsutteni ajan. Katsoessani pikkutyttöjä (varsinkin ilosta kiljuva kummityttöä, 2,5 v.), talviauringon valaisemaa lumista lapsuudenkodin maisemaa, siskoani ja miestäni, tuntiessani raikkaan ilman keuhkoissani, kirpeän pakkasen kasvoillani, jne. mieletön onnentunne lävisti minut. Hetken olin niin onnellinen, että minun teki mieli itkeä.

KEHOTYYTYVÄISYYS (= positiivinen sisäinen kehokokemus): minun on hyvä olla kehossani istuessani, maatessani, syödessäni, kävellessäni, nukkuessani. Keho tuntuu elävältä, lämpimältä, energiseltä, vahvalta, naiselliselta, joustavalta, sopivan kylläiseltä -- ylipäätään minulta, eikä miltään ulkoiselta panssarilta, jonka sisällä olen vankina.
KEHOILO (= positiivinen ulkoinen kehokokemus): kun katson peilistä omia vatsalihaksiani, vedän päälle lyhyen hameen ja saappaat ja jalkani näyttävät hoikalta, kun mieheni katsoo minua ihailevasti, silloin tunnen hetkellistä iloa siitä, että kehoni on niin kaunis.

---

Capisce? :-D Okei, nyt tämä menee tekemään oikeita töitä.

PS. ja siltä varalta että joku epäilee, niin a) en ollut täysin tyytyväinen omaan esiintymiseeni, b) en pitänyt käytöstäni täysin "aikuisena" (mitä ikinä SE sitten tarkoittaakaan), c) en katso keksineeni mitään uutta ja ihmeellistä -- mutta ehkä sanon kovemmin ja selkeämmin ääneen asioita, joita liian harva sanoo ääneen (vaikka tietävät tai ajattelevat niin). Esim. Sinä onnistut -kirja perustuu varsinkin liikunnan ja ravinnon osalta puhtaalle (uusimmalle) tutkimustiedolle = jonkun toisen kuin meidän kirjoittajien ekaa kertaa "löytämälle" infolle. Siksi se onkin niin pätevä teos :-).

Posted: Ti - Tammikuu 20, 2004 at 04:30 PM      

©