To - Helmikuu 12, 2004

IHanteista, naisten välisestä ystävyydestä yms.


Viime aikoina olen erinäisiä juttuja luettuani ja erilaisten ihmisten kanssa puhuttuani mietiskellyt taas erityisen paljon naisia, ihannevartaloita. Joo, tää sisältää osin saman toistoa kuin aiemmat viestini, mutta näin mun pää toimii. Hypätkää yli jos ei kiinnosta. :-)

Viime yönä pitkän ajatusketjun päätteeksi mieleeni juolahti hassu ajatus ns. naisihanteista.

Puhumme yleisesti "naisihanteesta" tai "kauneusihanteesta", ikään kuin olisi olemassa joku universaali, virallinen totuus siitä, miltä naisten pitäisi näyttää.

Jos kysymme 100 naiselta millainen heidän mielestään on yleinen naisihanne, on oletettavaa että valtaosa kuvailisi heistä samanlaisen naisvartalon: erittäin hoikka ja siro -- "malli- tai missivartaloinen".

Jos kysyisimme samoilta naisilta millainen heidän oma naisihanteensa olisi, aika moni heistä todennäköisesti myöntäisi sen olevan samantyyppinen kuin yleinen naisihanne.

Jos kysyisimme 100 miespuoliselta (ja usein seksuaaliselta suuntautumiseltaan homoseksuaaliselta) vaatesuunnittelijalta heidän naisihannettaan, se todennäköisesti olisi samantapainen kuin mitä naiset pitävät keskimäärin yleisenä naisihanteena.

Kuitenkin, jos kysymme 100 heteromieheltä miltä heidän naisihanteensa näyttäisi, saisimme vastaukseksi todennäköisesti kymmenkunta erilaista naistyyppiä -- vain harvan ihannenaisella olisi tyypillinen catwalkeilla ja mainoskuvissa nähtävä naisvartalo. Samoin kävisi jos kysyisimme 100 naiselta heidän MIESihannettaan.

---

Miksi kukaan haluaisi että hänellä olisi tietynlainen "ihannekroppa"? Ainoa jotenkin järkevä selitys olisi mielestäni se, että haluamme miellyttää vastakkaista sukupuolta, jotta pääsisimme heidän kanssaan seksuaaliseen kanssakäymiseen ja parisuhteeseen, jotta sukumme jatkuisi.

Vai mitä?

Kuitenkin on niin, että mediassa esillä oleva langanlaiha naisen "ihannevartalo" ei kiihota ja houkuttele seksuaalisesti kovinkaan montaa heteromiestä.

Toisin sanoen tavoitellessamme mallivartaloa tavoittelemme vartaloa, jota käytännössä osaavat arvostaa vain toiset naiset ja (usein homoseksuaaliset) vaatesuunnittelijat.

Kiva.

Kysymys: mitä konkreettista hyötyä sinulle olisi siitä, että vartalosi olisi kuin valokuvamalleilla? (Ellet aio itse työskennellä valokuvamallina.) Kroppasi ei välttämättä tuo sinulle yhtään enempää kosiskelijoita kuin nykyinen vartalosi (koska vain pieni joukko miehiä pitää mallivartaloista). Kyllä, toiset naiset saattavat kadehtia sinua enemmän, mikä toki voi hivellä jonkun mieltä, mutta se ei tuo sinulle lisää rakkautta, rahaa, terveyttä tai aitoja ystäviä.

Toinen kysymys: jos olet jo onnellisesti parisuhteessa ja kumppanisi rakastaa sinua, luuletko että hän rakastaisi sinua enemmän jos olisi laihempi? Jos vastasit myöntävästi, mieti uudestaan. EIkö ole pelottavaa olla suhteessa, jossa rakkauden määrä riippuu ulkonäöstäsi?

-----------

Toinen ajatus:

Mitäpä jos yksi syy naisten heikompaan asemaan työelämässä on se, että he keskittyvät miehiä enemmän muiden naisten kanssa ulkonäöllä kilpailuun kuin omien henkisten ominaisuuksien kehittämiseen? Ennen kuin alatte protestoida, niin miettikää hetki sitä miten paljon olette käyttäneet aikaa ja energiaa laihduttamiseen tai laihduttamisen ajatteluun. Entä kampaajalla käyntiin? Tai uusien vaatteiden hankkimiseen? Tai meikkeihin ja meikkaamiseen?

Katsokaa lähipiirinne ja työpaikkojenne ns. menestyneitä miehiä. Miten paljon he ovat käyttäneet aikaa ulkonäkönsä puunaamiseen? Jos he käyvät salilla, golfaamassa, juoksemassa jne., he eivät keskustele kavereidensa kanssa selluliittivoiteista, laihduttamisesta, raskausarvista ja muusta "tärkeästä".

En tarkoita etteikö ulkonäöstään saisi huolehtia, mutta varsinkin jatkuvaan laihduttamiseen ja laihdutuksen ja ulkonäön ajattelemiseen käytetyn energian olisi EHKÄ voinut suunnata johonkin hyödyllisempään? Sama koskee ruokaa.

Tänään tajusin yhtäkkiä (tai jälleen kerran?) miten paljon energiaa laihduttaminen, laihduttamisen ajatteleminen ja toisaalta ruoan ympärillä pyöriminen (= yritykset välttää herkkuja, ahmiminen ja ahmimisen jälkeinen morkkis) on aiemmin vienyt energiaani. Kun aloin miettiä tarkemmin, tajusin että viimeisten kuukausien aikana olen tehnyt paljon enemmän asioita kuin aikaisemmin. Okei, kaikki tekemäni jutut eivät ole olleet välttämättä kovinkaan hyödyllisiä, mutta kylläkin hyvin viihdyttäviä. :-)

No, nämä olivat vain mieleeni juolahtaneita ajatuksia, jotka varmaan kehittyvät lähipäivinä eteenpäin.

Ja pakolliset disclaimerit:

Joo, ei välttämättä ole pelkästään naisen "oma vika", että heidän keskimäärinen tulotasonsa jne. on heikompi kuin miehillä, mutta en usko myöskään että kyse olisi pelkästään patriarkaalisesta salaliitosta naisten alistamiseksi. Esim. olen alalla, jossa valtaosa työntekijöistä ja päättäjistä on miehiä. Siitä huolimatta itselläni on enemmän töitä kuin monilla miespuolisilla opiskelukavereillani. En lähde tässä analysoimaan syitä ns. menestykseeni, mutten usko että sillä on mitään tekemistä suuntaan tai toiseen (ts. ei hyötyä, muttei haittaakaan).

Ja joo, on biologinen totuus että miehet ja naiset ovat erilaisia. Esimerkkinä tästä on tutkimus, jossa sukupuolen vaihdokseen valmistautuvalle naiselle alettiin antaa testosteronia pistoksina. Ennen pistosten saamista hänelle tehtiin erinäisiä psykologisia testejä. Kuuden kuukauden testosteronikuurin jälkeen hänelle tehtiin täsmälleen samat testit. Tutkijoiden hämmästykseksi naisen kyky tunnistaa tunnetiloja ihmisten kasvoja esittävistä valokuvista sekä kielellinen assosiaatiokyky oli heikentynyt testosteronin myötä, toisaalta hänen avaruudellinen hahmotuskykynsä oli parantunut. Lisäksi naisten ja miesten aivoissa on ihan rakenteellisia eroja.

Sen lisäksi eri tutkimuksissa on voitu havaita että tyttöjä ja poikia kasvatetaan eri tavoin ja heihin suhtaudutaan eri tavoilla. Esim. eräässä tutkimuksessa ihmisille sanottiin ensin että eräs vauva on tyttö. Kun tutkittavat pääsivät hoitamaan lasta, he puhuivat lapselle korkeammalla ja hiljaisemmalla äänellä heijasivat lasta pehmeämmin jne. kuin jos heille kerrottiin (samasta lapsesta), että vauva oli poika.

Ts. on mahdollista että niin biologia, kasvatus kuin varhaislapsuudesta asti saatu "palaute" muilta ihmisiltä tekee naisille "luontaisesti" vaikeammaksi olla ylpeitä itsestään, ignoroida muiden mielipiteitä ja miksei jopa toimia yhdessä toisten naisten kanssa yhteisen hyvän eteen. Tämä ei mielestäni tarkoita sitä, ettemmekö silti voisi yrittää parantaa omaa suhdettamme itseemme ja toisiin naisiin sekä sitä kautta tehdä elämästämme helpompaa ja asemastamme yhteiskunnassa aidosti (= taloudellisesti) tasa-arvoisempaa. Sen tiedostaminen, ettei vika ole välttämättä vain muissa (= miehissä) on mielestäni ensimmäinen vaatimus muutokselle.

---

Ja vielä: rehellisyyden nimissä en itse koe olevani mitenkään alistetussa asemassa. En koe että minua esineellistetään. En pelkää, vihaa tai halveksi miehiä. Minusta on hauskaa tehdä töitä niin miesten kuin naisten kanssa.

Loppuhehkutus:

Viime aikoina olen kuitenkin tuntenut erityistä solidaarisuutta naisia kohtaan. Huomaan ajattelevani että on ihan yksi hailee mitä suomalaiset miehet ajattelevat itsestään ja miten he viihtyvät kehossaan. Sen sijaan toivon jostain käsittämättömästä syystä että suomalaiset naiset oppisivat rakastamaan ja arvostamaan itseään. Käsittämätöntä siksi, että minun elämäni kannalta on ihan sama vaikka kaikki suomalaiset naiset vihaisivat itseään. Mietin miksi tunnen niin voimakkaasti niin suurta ja syvää sympatiaa kaikkia Suomen naisia kohtaan. En ole tuntenut aiemmin niin. Uskon tuntemusteni johtuvan siitä, että olen täällä netissä saanut tutustua moniin upeisiin naisiin. Eri-ikäisiin, -kokoisiin ja erilaisen taustan omaaviin naisiin. Teihin. Kiitos siitä!

(Joo, tiedän kuulsotavani melodramaattiselta tai ainakin patteettiselta, mutta oikeasti olisin halunnut käyttää vielä enemmän ylisanoja :-).

...Ja vielä psyykkaus

Hei, te olette hyviä tyyppejä, hienoja ihmisiä, upeita aikuisia naisia. Jos teistä ei tunnu siltä, asialle pitää tehdä jotain!

Unohdetaan keinotekoiset ja turhat "vartaloihanteet". Huomataan miten hyviä tyyppejä me olemme. Lopetetaan turha laihduttaminen. Opetellaan suhtautumaan ruokaan neutraalisti. Käytetään vapautunut energia kaikkeen kivaan ja hyödyllisempään. Ollaan toisillemme solidaarisia. Parannetaan yhdessä taloudellista tilannetta ja vaikutusasemaamme. Toistakaa perässäni: me pystytään siihen! :-D

(Okei, olen juonut tänään jo kaksi tölkkiä sokeritonta RedBullia :-).

Tsemppiä!

Posted at 10:39 PM     Read More  


Ti - Helmikuu 3, 2004

Vastoinkäymiset ovat joskus ihan hyviä



Niin,

eilisestä viestistä jäi pois tärkein pointti. Juu, nyt on viikon sisään tullut kaksi täysin äkkiarvaamatonta shokkitilannetta eteen.

Entinen Katri olisi tällaisessa tilanteessa tarttunut Pågenin pullapussiin ja Maraboun pähkinäsuklaalevyyn, mutta uusi Katri ei tehnyt niin. Tunne on vähintäänkin hassu. Ikään kuin joku vanha haava olisi parantunut pysyvästi. Jäljellä ei ole kuin vaalentunut arpi. Tai jotain. (Juu, olen ottanut särkylääkettä :-).

No joo, en osaa selittää asiaa sen tarkemmin kuin että olen ihmeellisessä tilanteessa, kun ekaa kertaa vähintään 15 vuoteen ei tunne tarvitsevansa mitään lohduketta kuin läheisten tuen ja halauksen (jos niitäkään) shokkitilanteen jälkeen. Ja ennen aina siis ykkösratkaisu (= automaattinen valinta) on ollut syödä itsensä turraksi. Juu, tuntuu itsestänikin oudolta.

Ja mitä tähän pisteeseen pääsemiseksi tarvittiin? No varmaan heikon itsetunnon alkujuurille pääsy ja sen ymmärtäminen, että mä olen oikea hyvä ja pätevä ihminen ihan tällaisenaan -- ettei mun tarvitse lunastaa kenenkään hyväksyntää eikä rakkautta -- oli eka tärkeä askel. Sen ajatuksen työstäminen ja käytäntöön soveltaminen (jäähyväiset jees-tyttöilylle, raatorehellisyyteen pyrkiminen jne.) olivat suuria askelia eteenpäin. Viimeinen silaus oli toi Kutri kuntoon -vuosi, jonka aikana opin kuuntelemaan kehoani -- ja sitä kautta keskittymään sisäisiin tuntemuksiin ulkonäön sijaan.

Kaikkein korneinta tms. on se, että jos mulle olisi joku sanonut pari vuotta sitten että näin tulee käymään -- tai vielä pahempaa, jos joku vieras olisi selittänyt ihan samoja läppiä mulle silloin, mä en olisi uskonut. Tai siitä vieraasta mä olisin ajatellut että "joo, mutta toi onkin joku supertyyppi, mä en ikinä onnistuisi samassa" tai "ei mulla ainakaan ole niin paljon itsekuria ja kärsivällisyyttä että pystyisin samaan".

Mä olen ihan oikeasti selkärangaton, laiska, kärsimätön ja ennen kaikkea itsekuriton tyyppi. Joo, jos katsoo mitä määriä tekstiä mä olen kirjoittanut, niin voi luulla toisin, mutta mun virallisesti julkaistut tekstit perustuvat sille että äkillisen reippauspuuskan aikana mä hommaan itselleni deadlineja ja sitten yritän parhaani mukaan täyttää ne -- ja kaikki "vapaa-aikana" kirjoitetut tekstit (vrt. Kutri.net) on kirjoitettu kun olen yrittänyt pakoilla töitä (= lykätä työnteon aloittamista niin pitkään kuin mahdollista). Jos tällainen kärsimätön laiskuri on kyennyt muuttamaan näin paljon elämäänsä, niin kyllä siihen pystyy ihan kuka tahansa muukin. Okei, voi olla että ennen kuin pääsee pohjalle, motivaatiota on vaikea löytää, mutta kunhan sinne pohjalle vihdoin pääsee, niin sieltä on sitten helppo ponnistaa (kun ei pääse enää syvemmällekään... :-)

Ja tästä tuli mieleen -- aina välillä saan kuulla valituksia sivujeni sekavuudesta (mm. omalta mieheltäni :-). Joo, se vaivaa vähän itseänikin ja johtuu siis siitä, että sivut ovat kasvaneet ajan myötä ilman mitään etukäteissuunnitelmaa (ja jotkut epäilevät mun tehneen nää sivut jotenkin laskelmoiden, kirjan myyntiä edistääkseni -- heheheheee :-D). Nyt ne ovat paisuneet niin isoiksi, että arvioin että mulla menisi viikko pistää nää uusiksi. Ja näillä näkymin sellaista viikkoa ei ihan hetkeen tule... :-D Joo ja mitään johtavaa teemaa tai punaista lankaa täällä ei todellakaan ole (uskon luovaan kaaokseen). Sori. Kirjassa on sitten sitäkin paksumpi punainen lanka, joten jos kaipaatte järjestystä, lukekaa toi Sinä onnistut -kirja.

Vinkki: kätevimmin asioita löytää tolla mun sivujen hakukoneella, joka tarjoaa myös mahdollisuuden katsoa sivukarttaa -- ts. ohjelma hakee kaikki sivuston sivut. Ykköslukemiseksi suosittelen method Kutri -kohtaa (etusivun vasemmassa laidassa).

Posted at 12:02 AM     Read More  


La - Tammikuu 31, 2004

Onks mun pakko?



No niin, ton uuden keskustelun myötä on tullut esiin selvemmin eräs yleinen asenneongelma laihduttajien/liikkujien/tervettä elämää tavoittelevien keskuudessa. Tekisi mieli nimetä tämä ilmiö teinisyndroomaksi.

Jos uhmaikäinen sanoo aina "ei", kyselykautta elävä "miksi", niin murrosiässä kysely yhdistyy uhmaan ja tuloksena on teinien lempilause "onks mun pakko".

No, joillakin teini-ikä tahtoo jäädä jossain määrin päälle (tunnustan, itsellänikin aina viime vuosiin asti). Uhma ei välttämättä kohdistu kuin tietyille elämän osa-alueilla. Erikoisen paljon sitä näyttäisi näkyvän sutheessa ruokavalioon ja liikuntaan.

"Onks mun pakko harrastaa liikuntaa?"
"Onks mun pakko harrastaa punttitreeniä?"
"Onks mun pakko syödä proteiinia?"
"Onks mun pakko lisätä pisteitä?"
"Onks mun pakko lisätä rasvaa?"
"Onks mun pakko syödä kalaöljyä?"

jne.

Voi voi, eihän TIETENKÄÄN ole PAKKO tehdä yhtään mitään -- paitsi kuolla enemmin tai myöhemmin!

Voit syödä mitä haluat ja voit vaikka kasvaa kiinni sohvaan, ei siinä mitään. MUTTA aikuisena ihmisenä ymmärtänet että vapauteen liittyy aina vastuu. Voit elää ihan miten sinua huvittaa, mutta valintasi vaikuttavat väistämättä siihen millaiseen kuntoon kehosi menee ja millaseksi loppuelämäsi muodostuu.

Jokaiselle "onks mun pakko" -ihmiselle suosittelen lämpimästi vierailua vanhainkotien vuodeosastoilla, ylipainoisena sydän- ja verisuonitauteihin kuolleiden ruumiinavauksissa ja ylipäätään ajan viettämistä sellaisten sinua huomattavasti vanhempien ihmisten seurassa, jotka ovat nuorempana eläneet samanlaista elämää kuin mitä sinä nyt elät.

Juu, pitää elää tässä ja nyt, mutta terveyden, ruokavalion ja liikunnan suhteen olisi hyvä miettiä myös tulevaisuutta. Valtaosaa vanhuuteen liittyvistä ikävistä seurauksista voi hidastaa tai jopa kokonaan estää.

Oikealla ruokavaliolla voit vaikuttaa suoraan yleisterveyteen (ts. vähentää syöpään ja sydän- ja verisuonitauteihin sairastumisriskiä) sekä jonkin verran mm. näköön.

Liikunnalla voit ehkäistä iän myötä useimmille tapahtuvaa painonlisäystä ja pitää itsesi toimintakykyisenä (ts. kykenevänä kävelemään, nousemaan portaita, kyykistymään, kumartumaan, kurottumaan ja kantamaan kauppakasseja) mahdollisimman pitkään -- plus samoin vähentää riskiä sairastua eräisiin syöpiin ja sydän- ja verisuonitauteihin.

Lisäksi tasapainonen, riittävästi hyviä rasvoja sisältävä ruokavalio JA monipuolinen liikunta auttavat tutkimusten mukaan pitämään aivot mahdollisimman hyvässä kunnossa ja mielen virkeänä.

Ja vielä vastaukset tavallisimpiin kysymyksiin:

"Onks mun pakko harrastaa punttitreeniä (eiks bodypump aja samaa asiaa)"

Ei ole pakko, mutta mikäli haluat että:

- insuliiniresistenssisi vähenee (= metabolisesta oireyhtymästä ja PCO:sta kärsivät naiset)
- kokonaiskulutuksesi kasvaa (= saat syödä enemmänl ihomatta)
- luustosi vahvistuu (= osteoporoosiriksi pienee)
- onnettomuusriskisi pienenee (= hallitset paremmin kehoa, lihaksissa on enemmän voimaa)
- nivelesi pysyvät paremmassa kunnossa (= lihasten suojatessa niitä)
- paino pysyy kurissa myös ikääntyessäsi
- lihaksesi eivät ole jäykät ja kipeät
- ryhtisi pysyy hyvänä
- jaksat kantaa kevyesti kauppakasseja, lapsia, lemmikkieläimiä, huonekaluja jne.
- saat lisää itsevarmuutta voimien lisäännyttyä
- kehosi kiinteytyy (= rasva palaa ja saat oikeisiin paikkoihin muotoja lihaksista)

jne. niin silloin sinun pitää harrastaa sellaista harjoittelua, että jaksat tehdä tiettyä liikettä vain 8-12 toistoa kerralla (niin, että viimeiset toistot ovat työn ja tuskan takana ja sitä 9.-13. toistoa ei oikeasti enää kertakaikkiaan pysty tekemään) 2-4 sarjana (8-12 toistoa, tauko, 8-12 toistoa, tauko, 8-12 toistoa tauko jne.). Aluksi yleisesti kevyenä pidetyt jumppaliikkeet riittävät, myöhemmin lisää vastusta voi hakea jumppakumeista, jumppapalloista yms. sekä tietysti kuntosalilaitteista ja ns. vapaista painoista eli käsipainoista ja levytangosta.

Mikäli teet bodypumpissa kerralla enemmän kuin 15 toistoa, se ei korvaa raskaampaa punttitreeniä, vaikka onkin tehokkaampaa kuin muu aerobic tai jopa tehoton punttitreeni.

"Onko mun pakko huolehtia riittävästä proteiininsaannista?"

Ei tietenkään, mutta jos haluat että:

- tulet helpommin kylläiseksi pienemmillä kalorimäärillä
- lihasmassasi ei pienene ihan sikana laihduttaessasi
- saat (edes vähän) lisättyä lihasmassaa (ks. edellinen punttitreenikohdasta miksi haluaisit sitä lisää)
- makeanhimosi pysyvät paremmin kurissa
- verensokerisi ja insuliiniresistenssisi pysyy parempi kurissa
- hiukset ja kynnet ovat vahvemmat

niin silloin sinun pitää huolehtia siitä, että saat riittävästi proteiinia. Riittävä tarkoittaa:
- liikkumattomalla ja laihduttamattomalla 0,8-1 g / painokilo / vrk
- treenaavalla TAI laihduttavalla naisella 1,2-1,5 g / painokilo / vrk
- treenaavalla JA laihduttavalla naisella 1,5-1,8 g / painokilo / vrk
- treenavalla TAI laihduttavalla miehellä 1,5-1,8 g / painokilo / vrk
- treenaavalla JA laihduttavalla miehellä 1,8-2 g / painokilo / vrk

Määrät suuntaa-antavia.

"Onks mun pakko syödä enemmän hyvää rasvaa?"

Ei tietenkään, ellet sitten halua että:

- ihosi EI ole kuiva ja hilseilevä
- veren rasva-arvot ovat mahdollisimman hyvät
- elimistön rasva-aineenvaihdunta toimii moitteettomasti (= helpompi laihtua)
- rasvaliukoiset vitamiinit imeytyvät
- hiukset ja kynnet ovat vahvemmat
jne.

"Onks mun pakko syödä kalaöljyä?"

Ei missään nimessä -- paitsi jos haluat että:

- mielialasi on parempi (= olet vähemmän masentunut)
- veren rasva-arvot (= kolesteroli) paranee
- sydän- ja verisuonitautiriskit pienenevät
- rasva palaa paremmin ja varastoituu huonommin
- pms- oireet ja kuukautiskivut ovat lievemmät
- (murrosiässä) olet vähemmän aggressiivinen
- (raskaana ollessasi) pre-eklampsian eli raskausmyrkytyksen riski pienee
- ettet sairastu raskauden jälkeiseen masennukseen
- (raskaana ollessasi) odottamastasi lapsesta tulee älykkäämpi (kuin jos et söisi kalaöljyä)
- kyntesi ja hiuksesi ovat vahvat

jne.

"Onks mun pakko syödä enemmän pisteitä/kaloreita myös laihduttaessa (eli enks mä saa laihduttaa kitukuureilla)"

Ei tietenkään ole pakko! Paitsi silloin kun haluat että:

- laihdutat mahdollisimman paljon pelkkää rasvaa (etkä esim. lihasta)
- pysyt paremmin ruodussa etkä kärsi makean- yms. himoista
- saat ravinnosta mahdollisimman paljon välttämättömiä ravintoaineita
- pysyt lopun elämääsi hoikkana etkä palaa laihdutuksen jälkeen vanhoihin lihottaviin elämäntapoihin
- myös laihdutusaika on miellyttävää ja nautinnollista (= inhimillistä)
- ajatuksesi eivät pyöri pelkästään ruoan/pisteiden/kaloreiden ympärillä
- et palele
- olosi on energinen ja virkeä ja mielialasi hyvä ja rento (eikä kireä ja ärtynyt)

jne.

---

Eli elämä on valintoja täynnä ja valinta on vapaa!

---

Itselläni terveellinen (muttei silti tiukkapipoisen terveellinen) ruokavalio ja monipuolinen liikunta ovat selvästi parantaneet elämän kokonaislaatua ja tiedän, että näin eläen varmistan myös niin hyvän ja toimintakykyisen vanhuuden kuin vain itse voin (ts. siihen en voi vaikuttaa jäänkö auton alle, saanko jotain elämäntavoista riippumattomia sairauksia jne.). Tämä on minun valintani ja uskon, etten tule koskaan katumaan sitä, että remontoin jo hieman alle 30-vuotiaana elämäntapani terveellisemmäksi.

Toivon, ettet sinäkään joudu katumaan nyt tekemiäsi valintoja vanhempana. Onnellista ikääntymistä!

Posted at 02:32 PM     Read More  


La - Tammikuu 17, 2004

Ajatus aamun ratoksi...



Pieni mietintätehtävä kaikille -- lukekaa seuraavat kysymykset ja pohtikaa niitä oikeasti:

Miksi pidetään itsestäänselvyytenä sitä, että nainen on tyytymätön kehoonsa?
Miksi nainen, joka pitää kehostaan on poikkeava?
Miksi naisen, joka sanoo pitävänsä kehostaan, epäillään valehtelevan tai ainakin kaunistelevan "totuutta" (varsinkin jos hänen kehonsa ei ole äärimmäisen timmiksi treenattu supervartalo)?

Mielenkiintoista, eikö totta...

Posted at 01:06 AM     Read More  

Onni ei ole kiinni painosta!


Varoitus -- vain naisille suunnattu pitkä tilitys, joka sisältää rumaa kielenkäyttöä.

Olin siis tänään keskustelemassa Voimala-ohjelmassa (TV1, tulee kai ensi maanantaina, tsekatkaa lehdestä tai jostain... .-). En nyt viitsi liikaa "paljastaa" keskustelusta ja sen aikana syntyneistä johtopäätöksistä, etten pilaa katsomisen iloa, mutta sainpahan taas ton keskustelun myötä lisää ajateltavaa.

No ekaksikin tuntuu melkein turhauttavalta, kun ei voi mitenkään siirtää jengille niitä kehokokemuksia, joita itse nyt kokee -- ja sitä kautta tavallaan näyttää ihmisille että KYLLÄ, on mahdollista tuntea olonsa hyväksi omassa kehossaan vaikka on nainen (ihan totta! :-D), ja on mahdollista olla kiinnostuneempi siitä, miltä oma keho tuntuu kuin miltä se näyttää jne.

Jotenkin tyypilliseltä olettamukselta vaikuttaa, että oikeasti juuri LAIHTUMINEN on se, mikä on tehnyt mut tyytyväiseksi, mutta kun "tutkiskelen sydäntäni" (mitä se sitten tarkoittaakin :-D) niin ei se kyllä ole. Okei, hetkellisesti mä toki tunnen iloa kun saappaat sujahtaa jalkaan kevyesti tai kroppa näyttää kiinteältä sovituskopin peilissä, mutta se on vain hetkellinen ja aika nopeasti unohtuva ilo. Epäilemättä mun tilannetta helpottaa se, että valtaosan ajasta hengaan himassa mukavissa vaatteissa ilman minkäänlaisia ulkonäkövaatimuksia (toisaalta voin kyllä lähteä Prismaan tai tarvittaessa vaikka Hesaan pilkkihaalareissa tukka likaisena).
Ja toisaalta tota laihtumisen merkitystä vähentää mun kohdalla se, että oon laihtunut sen verran vähän, että kropan muutos ei muuta kauheasti sitä, miltä se tuntuu -- siis esim. verrattuna siihen, että olisin laihtunut esim. 30 kiloa, jolloin esim. aiemmin ehkä tiellä ollut vatsa olisi häipynyt jne.

Eli kyllä se nyt vain niin on (sori vaan...), että nykyiseen hyvään oloon omassa kehossani vaikuttaa eniten se yksinkertainen (?) asia, että olen oppinut kuuntelemaan kehoani ja tekemään valintoja, jotka tekevät keholle hyvää -- ja myös arvostamaan omaa kehoani.

En tosiaan ole koskaan ollut erityisen ylipainoinen, minkä takia en tietenkään voi oikeasti omakohtaisten kokemusten kautta tietää, miltä tuntuu jos ylipainoa on yli 30 kiloa. Vaikka mä olen saanut kuulla hyvinkin ilkeitä kommentteja ulkomuodostani silloin kun olin pyöreämpi, niin en ole koskaan joutunut kokemaan lääkärien yms. virallisten tahojen puolelta mitään laihdutuspainostusta. Niinpä oikeastaan vasta ihan viime päivinä mulle on valjennut, että todellakin, vaikka "isona olemisesta" on ihan käytännön ongelmia (hengästyy helpommin, voi olla vaikeuksia suoriutua joistain arkipäiväisistä askareista kuten kengännauhojen sitomisesta, voi olla vaikea löytää kivoja vaatteita jne.), niin paljon pahempaa on jatkuva muiden tarkkailun ja "holhoamisen" kohteena oleminen -- jatkuvat huomauttelut painosta ja laihtumistarpeesta sekä muu alentuva kohtelu (taka-ajatuksena "lihavat ovat tyhmiä ja selkärangattomia") -- siis suoraan ulkonäköön liittyvien loukkauksien lisäksi.
(= joo, ei mitään uutta teille reilummin ylipainoisille, mutta ehkä monelle meistä hikisen 10 kilon sisällä jojoilevalle).

No, kaikenlaisen ilkeämielisen huomauttelun (oli se sitten läskiksi tai tyhmäksi haukkumista, huorittelua, homottelua tms.) takanahan on aina haukkujan oma paska fiilis -- sen sijaan, että oltaisiin valmiita kohtaamaan omassa elämässä olevat epäkohdat, käännetään omat negatiiviset tunteet ulkopuolisia kohtaan (= taktiikka, joka toimii myös kansallisella tasolla -- kun lähdetään sotimaan naapurimaita vastaan, kansalaiset eivät ehkä huomaa miten huonosti asiat ovat omassa maassa, vrt. USA ja mikä tahansa sota... :-). Ihminen, joka on muita kohtaan ilkeä, on siis itse jollain lailla "rikki" ja siksi oikeastaan aika säälittävä tapaus. Onnellinen ja elämäänsä tyytyväinen ei ole ekana heittämässä kiveä eikä hyökkää toista kohtaan (ja tässä vaiheessa kandee erottaa siis henkilöön menemätön väittely henkilökohtaisista, loukkaamaan tarkoitetuista heitoista). Jos suomalaisten yleistä tyytyväisyyttä voitaisiin parantaa, niin ehkä kaikenlainen kiusaaminen vähenisi? Ehkä.

No, sen lisäksi että kiusaamisen takana on särkynyt mieli, niin kyllähän se on totta, että ylipainoiset ovat viimeinen ihmisryhmä, jota tavallaan saa julkisesti syyllistää. Lehtijutut, joissa kerrotaan ylipainoisten aiheuttamasta taloudellisesta menetyksestä, eivät ainakaan helpota tilannetta.

Okei, ehkä noiden "oletko ajatellut että sinun pitäisi laihduttaa" -läppien takana voi olla ihan hyvä tarkoitus, mutta käsi ylös, kuka on oikeasti innostunut tekemään elämäntaparemonttia koska joku kysyy "pitäisikö sun laihduttaa"? Joo, joskus nuorella iällä ihaillun kundin kommentti voi herättää halun laihtua, ja jotkut saattavat kunnioittaa lääkäreitä sen verran että tottelevat, mutta ainakin itselläni (ennen vanhaan) kaikenlaiset laihdutuskehotukset aiheuttivat vain vastarintaa.

Niinpä olen ihan samaa mieltä niin monen muun kanssa, että ylipainoiset pitäisi jättää rauhaan samalla tavalla kuin kaikki muutkin. En usko että kaikkia voi pakottaa näkemään pyöreämpiä vartaloita esim. kauniina -- ihan samalla tavalla kuin kaikkia ei voi pakottaa näkemään alipainoista mallivartaloakaan kauniina. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä -- ja hyvä niin. Olisi tylsää, jos kaikki tykkäisivät samanlaisista asioista. MUTTA -- eihän kukaan kävele ympäri kaupunkia ilmoittamassa lyhyille ihmisille että "mä en tykkää lyhyistä" tai blondeille että "mä en tykkää blondeista". (Tai jos kävelee, niin kyse on harvinaisesta häiriintyneestä tapauksesta. ) Eli EI, KENENKÄÄN ei tarvitse kuulla negatiivisia kommentteja ulkonäöstään.

Joo, ylipaino ON terveysriski, kuten on liian vähäinen kasvisten syönti, liikkumattomuus, liika huonon rasvan syönti -- kuten liian vähäinen HYVÄN rasvan syönti jne. Tupakoinnista, alkoholinkäytöstä jne. puhumattakaan. Mutta olen ihan varma, että jokainen ylipainoinen tietää tasan tarkkaan ottamansa riskit. (Käsi ylös, joka ei tiedä.) Samalla tavalla kuin alkoholia runsaasti juova tai tupakoiva tietää omat riskinsä. No niin, ennen kuin hermostutte tästä rinnastuksesta, niin pointti on siis se, että ylipainoisten terveysriskeillä pelottelu ja syyllistäminen on uskoakseni aika turhaa.

Jos oikeasti ollaan huolissaan suomalaisten lihomisesta, niin silloin pitäisi panostaa siihen, ettei tämä yhteiskunta ole niin lihottava. Sekavassa järjestyksessä ideoin joitain keinoja, jolla kansan ylipainoisuutta voidaan vähentää:

Kasvisten ja muiden terveellisten ruoka-aineiden hinnan alennus ja tarvittaessa sitten runsaasti tyydyttynyttä rasvaa ja sokeria sisältävien tuotteiden hinnan korottaminen. Pienemmät annoskoot ja pakkauskoot halvemmiksi, jotain taloudellisia kannustimia, jotta kehitettäisiin kevyempiä ja runsaammin hyviä ravinteita sisältäviä pika- ja valmisruokia, jne., jotta ainakaan ruoan hinta ei kannustaisi valitsemaan epäterveellisempiä ruoka-aineita.

Turvallisempia kaupunkeja ja lenkkipolkuja ja kuntosaleja ja vastaavia paikkoja, jossa naiset voivat treenata kaikessa rauhassa ilman pelkoa esim. raiskaajista tai muista ahdistelijoista.

Kouluissa enemmän panostusta liikunnan iloon (olen tosin kuullut, että näin olisi käynyt) ja sen nuorille painottaminen, että kömpelyys on luonnollinen osa murrosikää ja johtuu fysiologisista muutoksista eikä tee kenestäkään huonompaa, ettei ihmisille synny murrosiässä väärinkäsitystä, että ne olisivat jotenkin epäliikunnallisia tms. Kaikenlaisen kilpailun ja testaamisen poistaminen liikuntatunneilta.

Ilmaiset kalaöljykapselit ainakin murrosikäisille (= vähentää aggressioita => ei ehkä kiusata niin paljon muita => ei synny niin paljon traumoja), odottaville äideille (= vähentää raskausmasennusta => äidit voivat paremmin lasten syntymästä asti => vähemmän traumoja lapsille), masentuneille -- tai kaikkein mieluiten koko kansalle.

Neuvolassa rennompi asenne tavoitekasvu- ja -painokäyrien suhteen. Vanhemmille sen pointtaaminen, että ekan vuoden jälkeen lapset usein alkavat syödä vähemmän kuin ennen (ainakin suhteessa kokoon) ja sen painottaminen, että lasten kylläisyys-/nälkäisyyssignaaleja ei saa ohittaa pakottamalla syömään lautasen tyhjäksi jos lapsella ei enää ole nälkä jne. Ylipainoisten lasten (ja ennen kaikkea VANHEMPIEN) ohjaaminen mieluummin terveellisen ruokavalion puoleen kuin kauhea syyllistäminen ja painon pointtaaminen jne. (No, en tiedä onko tämä jo nykyään hanskassa vai ei).

Enemmän asennekasvatusta jo kotona tai viimeistään ekalta luokalta alkaen sen suhteen, että muiden ulkonäköä EI SAA KOMMENTOIDA NEGATIIVISESTI, koska se satuttaa ja saattaa jättää elinikäisiä traumoja. Kiusaava ja syyllistävä ilmapiiri ei edesauta laihduttamista ja voi päinvastoin johtaa lihomiseen esim. mielipahaa seuraavan ahmimisen takia. Pikkukakkoseen piiloviestejä lisäämään hyväksyntää myös pyöreämpiä lapsia kohtaan.

Terapiamyönteisempi ilmapiiri. Useampia (lyhyt)terapiavaihtoehtoja. Paremmin ahmimishäiriöisten ja heikosta itsetunnosta kärsivien ongelmia ymmärtäviä terapeutteja. Uskon, että monen ylipainon takana on yksinkertaisesti heikko itsetunto tai muut ratkaisemattomat ongelmat, jotka voitaisiin hoitaa jopa lyhyellä terapialla (tai esim. ryhmäterapialla).

Realistisempia naiskuvia lehtiin ja televisioon -- normina VÄHINTÄÄN M ja L-vaatekokoa käyttävät normaalipituiset mallit (eikä suinkaan S-vaatekokoon mahtuvat keskivertoa pidemmät mallit). Näin siksi, että monen jojoilu alkaa viiden kilon laihduttamisesta, koska verrataan itseään alipainoisiin malleihin -- ja päättyy useamman vuoden päästä yli 20 ylipainokiloon. Samoin runsaammin KAUNIITA kuvia XL, XXL jne. kokoisista naisista totuttamaan muita ihmisiä näkemään lihavia kauniissa ja positiivisessa mielleyhtymässä ja vahvistamaan lihavien itsetuntoa.

Enemmän tiedotusta lääkäreille ja lääkärien, laihdutusohjaajien yms. tahojen laihdutusohjeiden muokkaaminen pysyvää painonpudotusta edistäviksi -- eli ei mitään 1200 kcalin leipäkuureja, vaan riittävästi ruokaa ja psyykkausta hitaampaan mutta sitäkin pysvämpiä tuloksia tuovaan metodiin.

Painonvartijoille kielto markkinoida ja myydä liian vähäkalorisia dieettejä (eli vähintään 400 kcal lisää per ohjelma, proteiinin ja hyvän rasvan painotus jne.). Ihmedieettejä yms. laihdutusvalmisteita myyville tiukat rehellisyysvaatimukset ja mainostusrajoitukset.

Ylipäätään asennekasvatusta sen suhteen, että terveelliset elämäntavat ovat pop ja jos niitä ei itse halua harrastaa, niin sitten pitää jättää rauhaan ne, jotka harrastavat terveellisiä elämäntapoja (ts. työpaikkojen kahvitaukokiusaus kuriin).

Niin ja joka puolelle julisteita, ilmoituksia ja tv-mainoksia, joissa lukee yksinkertaisesti: "Unohda vaaka, kuuntele kehoasi".

jne.

Mistä rahat? Veikkaan että Kauppa- ja teollisuusministeriössä on tälläkin hetkellä jotain järjettömiä isojen miesten isot lelut -henkisiä projekteja, joiden rahat voisi käyttää johonkin yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta järkevämpään. Tai varmaan EU:lla on jokin järjetön rahasto, mistä voisi pumpata rahaa tähänkin hankkeeseen.

Kuten sanottua, nämä olivat vain äkkiseltään heitettyjä ideoita. Niiden tarkoituksena ei ole niinkään tarjota suoraan käyttökelpoisia toimintavaihtoehtoja kuin pointata, mikä kaikki oikeastaan vaikuttaa siihen että "yhteiskunta lihottaa".

---

Tossa Voimalan-keskustelussa yksi laihdutusta tutkinut nainen (jep, nimi unohtui jo -- Stiina?) puhui siitä, kuinka tytöt kasvatetaan naisiksi opettamalla ne laihduttamaan (ja ylipäätään tarkkailemaan painoaan, kehoaan jne.). Hannele Harjunen (vaikutti todella fiksulta, sympaattiselta ja hauskalta) kirjoitti Aware-projektin tuloksena (?) julkaistussa seksualisoitunutta ja sukupuolistunutta väkivaltaa kouluissa käsittelevässä teoksessa (ladattavissa pdf-muotoisena ) siitä, miten lapsille (varsinkin tytöille) opetetaan jo koulussa mitkä ovat hyväksyttävät kehon mitat (joiden sisään kaikkien pitää mahtua). Siis jo ala-asteelta alkaa naisvartalon muokkaaminen "yhteiskuntakelpoiseksi" ja "norminmukaiseksi", mistä ei sitten tulekaan loppua, ellei sille pistä itse loppua (PISTÄKÄÄ SILLE LOPPU!)

Mikään ei ole niin julma kuin pikkutyttö. En tiedä mihin pikkutyttöjen (tai ainakin tiettyjen pikkutyttöjen) julmuus toisia pikkutyttöjä kohtaan perustuu. Onko kyseessä joku äitien tyttäriinsä siirtämä turhautuminen ja kätketty viha? Vai joku ihan biologis-kemiallinen ilmiö? Joka tapauksessa pienet lapset, varsinkin pienet tytöt, eivät siedä minkäänlaista erilaisuutta (ehkä kyseessä onkin joku lauman selviytymismekanismi?). Jos koulussa opettajat ja terveydenhoitajat tekevät vielä erikseen numeron jonkun ylipainoisuudesta (tai ylipäätään painosta), silloin he ikään kuin antavat muille, "normien sisään", mahtuville ja yhdenmukaisuutta kaipaaville lapsille suoraan aseet käteen.

Kuten mieheni tänään kotiin ajaessamme totesi, valitettavan moni nainen jatkaa pikkutyttöjen valtapeliä vielä aikuisiälläkin. Siinä missä miehet kilpailevat keskenään rahalla, asemalla ja autoilla, naiset nokittavat toisiaan ulkonäöllä. No, kaikenlainen kilpailu on mielestäni typerää, mutta miesten kilpailussa on sentään se "järki" että se on jossain määrin tuottavaa (= saadakseen hyvän auton, on tehtävä töitä, saadakseen paremman aseman, on opiskeltava ja tehtävä töitä jne.). Sen sijaan naisten etupäässä ulkonäköön kohdistuva "nokkiminen" ei tuota mitään muuta kuin mielipahaa.

Syytämme usein mediaa järjettömästä naisihanteesta, mutta ketkä oikeastaan ovat jokavuotisten laihdutusartikkelien, tavallisia naisia "syrjivien" muotijuttujen jne. takana? Useimmiten naiset, jotka tekevät naistenlehtiä -- sekä tavallaan myös naiset, jotka näitä lehtiä ostavat (ja sitä kautta hiljaisesti naistenlehtien asettamat vaatimukset hyväksyvät).

Väitän, että miesten keskuudessa "naisihanne" on paljon laajempi ja monipuolisempi, kuin mitä naistenlehtiä lukiessa ja televisiota katsellessa voisi kuvitella. Tiedän miehiä, jotka tykkäävät oikeasti lihavista naisista. Hyvin monien tavallisten miesten naisihanne on kokoluokkaa 38-42. Tiedän useita miehiä, jotka eivät "tosielämässä" langanlaihoja malleja kohdatessaan pysty pitämään heitä eroottisesti kiihottavina. Väitän, että moni mies olisi vain helpottunut, jos hänen puolisonsa ei jatkuvasti yrittäisi laihduttaa ja epäonnistuttuaan olisi ns. paskana. Jne.

MIKSI me siis uskomme, että on olemassa joku tietty koko, johon meidän on pakko mahtua kelvataksemme muille ja ollaksemme onnellisia? MIKSI enemmän ihmetellään sitä, että joku on tyytyväinen vartaloonsa kuin sitä, että joku ei ole tyytyväinen vartaloonsa? MIKSI me luemme naistenlehtiä? MIKSI me annamme uskotella itsellemme, että koska on tammikuu, toukokuu tai syyskuu, meidän pitää laihduttaa? MIKSI vertaamme itseämme lehtien ja television epätodellisiin (usein ihan tosiasiallisesti epätodellisiin) naisiin? MIKSI kidutamme itseämme vuodesta toiseen kitudieeteillä, liikunnalla josta emme pidä -- ylipäätään mahdottomilla vaatimuksilla? MIKSI mietimme niin paljon sitä, mitä muut meistä ajattelevat ja miten muut meidät näkevät?
OIKEASTI -- MITÄ VITUN VÄLIÄ SILLÄ ON MITÄ MUUT MEISTÄ AJATTELEVAT?

Okei, jossain tilanteissa sillä on väliä, mitä muut meistä ajattelevat: työhaastatteluissa ja parisuhdetta etsiessä. Mutta kaikissa muissa väleissä sillä ei ihan oikeasti ole yhtään mitään väliä pitääkö joku sinua lihavana, laihana, rumana, kauniina -- tai edes viisaana tai tyhmänä. Varsinkin kun usein ihmisten perusteettomat negatiiviset arviot jostakusta johtuvat ensisijaisesti hänen omista traumoistaan ja heikkouksistaan.

HERÄTKÄÄ HYVÄT IHMISET -- oikeasti ei ole olemassa mitään yleispäteviä sääntöjä siitä, millainen "naisen pitää olla" on vain mielipiteitä, joita on tasan yhtä monta kuin on persreikiä! Naistenlehtien yms. asettavat vaatimukset pätevät vain ja ainoastaan, jos te uskotte niitä. Vähän niin kuin Matrix-elokuvassa -- there really is no spoon. Sinä hetkenä kun te sanotte: "ja vitut ulkonäkövaatimuksista", ne lakkaavat olemasta. Lue tämä kappale uudestaan ja mieti, mieti tarkkaan. Vaatimukset ovat vain korviesi välissä, ne ovat kuviteltuja. Kyllä, joku voi joskus sanoa että "naisen pitää olla sellainen ja tällainen", mutta se on vain hänen henkiökohtainen, hänen omien korviensa välissä oleva sääntö -- ei sinun sääntösi. Eihän kaikki meistä usko esim. horoskooppeihinkaan tai numerologiaan -- miksi meidän kaikkien pitäisi uskoa että on olemassa yksi yleispätevä naisihanne -- ja että meidän kaikkien pitäisi mahtua siihen?

----

Okei, mitä me voimme tehdä? Jokainen, joka on yrittänyt opetella rakastamaan itseään ja yrittää ignoroida ympäristön paineita tietää ettei se käy tuosta noin vain.

No, ekaksi tulee mieleen, että todellakin, se, että alkaa keskittyä sisäisiin tuntemuksiinsa ulkoisten vaikutteiden sijaan, voi olla ensimmäinen askel matkalla kohti onnellisempaa, eheämpää ja muista riippumattomampaa minää.

Sen voi vaikka aloittaa menemällä alasti yksin sänkyyn lämpimien peittojen alle ja sammuttaa kaikki valot. Siellä pimeässä voi sitten alkaa kosketella itseään siten, että välillä keskittyy tuntemaan miltä iho/hiukset/jne. tuntuu kämmenessä ja sormissa ja välillä siihen, miltä käden kosketus tuntuu omalla iholla. Siis tavallaan keskitytään "tuntemaan" välillä käden tuntemuksia, välillä muun kehon tuntemuksia -- ikään kuin joku toinen koskisi sinua tai sinä koskisit jotain toista.

Silitä hiuksia, tunne niiden pehmeys. Tunne käden lämpö päätä vasten. Palaa lapsuuden tunnelmiin kun joku turvallinen aikuinen silitti hiuksiasi -- tai hetkeen, jolloin oma rakkaasi silitti hiuksiasi.

Koskettele kasvoja -- paina kämmenet kasvoja vasten, koskettele sormenpäillä silmiä, kulmakarvoja, huulia...

Silitä kaulaa pehmeästi. Tunne ihon pehmeys. Tunne käsien hellä kosketus.

Hiero hellästi ja rakastavasti rintojasi, työnnä negatiiviset ajatukset pois mielestä, keskity siihen, miten pehmeää iho käsiesi alla on, miten hyvältä kädet tuntuvat rinnoillasi.

Sivele vatsaasi. Sama juttu -- keskity vain siihen miten ihanan pehmeää iho käsien alla on ja miten ihanalta kädet tuntuvat kehollasi.

Jne. Hyväile itseäsi estottomasti. Keskity kosketuksen aistillisuuteen. Keskity siihen miten hyvältä tuntuu koskettaa ja olla kosketettavana. Jos pääset hyvään fiilikseen, masturboi kaikessa rauhassa ja masturboinnin aikana tunne miten lämpö leviää ympäri kehoasi. Laukeamisen jälkeen työnnä kaikki negatiiviset ajatukset (esim. syyllisyyden tunteet) kauas pois mielestäsi ja tunne vain lämpö, raukeus ja hyvä olo kehossasi. Jos siltä tuntuu, vaivu uneen.

Yritä saada samanlainen tuntuma kehoosi muulloinkin -- syödessäsi, suihkussa, käydessäsi vessassa (kyllä, rakon tyhjentäminen voi tuntua nautinnolliselta, hyvästä paskalla käynnistä puhumattakaan :-D). Yritä saada hyvä tuntuma kehoosi myös liikunnan aikana -- venyttele lämpimissä oloissa (= lämmin huone ja/tai lämpimät vaatteet) oikein pitkään ja kunnolla ja tunne lihasten venytys. Älä anna ylipainon estää sinua. Hidasta syömistahtia ja keskity tuntemaan ruoan maku ja koostumus suussasi. Huomaa miten liian isojen suupalojen nieleminen tuntuu itseasiassa aika inhottavalta, vähän niin kuin tukehtuisi. Yritä havaita kylläisyys -- kysy itseltäsi vaikka jokaisen suupalan jälkeen tunnetko jo olevasi kylläinen (tosin oikean kylläisyyden tunteen havaitsemiseen VOI mennä kuukausia, mutta se ei tarkoita sitä ettetkö voisi yrittää).

Yritä myös kuulostella itseäsi silloin kun olet syönyt liikaa, kun olet huonossa kännissä, kun olet kipeä, kun sinulla on krapula. Älä syyllistä tai ahdistu pahasta olosta. Pistä vain merkille miten pahalta se tuntuu (havainnoi, älä moralisoi). Vertaa ylensyönnin jälkeistä oloa sellaiseen oloon, minkä saat syötyäsi vain oikeaan kylläisyyteen asti. Kuuntele itseäsi erilaisten aterioiden jälkeen. MIkä tekee uniseksi ja vie energiat alas, mikä tekee energiseksi?

Sinä olet aistillinen, seksikäs nainen, joka osaa nauttia kehostaan ja elämän tarjoamista aistinautinnoista. Voi olla, että olet hukannut sisäiset kehokokemuksesi vuosien varrella, mutta voit löytää ne uudestaan ihan milloin tahansa. Kuten esimerkiksi juuri nyt.

Uskon vilpittömästi, että mitä enemmän ja useammin kykenet kiinnittämään huomiota nimenomaan siihen miltä tuntuu -- ja mahdollisesti panostamaan siihen, että tuntuu mahdollisimman hyvältä, sinun on helpompi jättää muiden kommentit ja ylipäätään ulkomaailma omaan arvoonsa.

Toisaalta uskon, että sillä hetkellä kun oikeasti opit olemaan piittamatta (ainakaan liikaa) muiden mielipiteistä ja nauttimaan omasta kehostasi, myös muut alkavat hyväksyä sinut paremmin. Älä odota sitä, mutta älä ylläty jos niin käy.

---

Ja vielä muistutus:

Jos joku ei maksa sinulle erikseen loukkausten kuuntelemisesta, sinun ei tarvitse kuunnella niitä. Vinkki: pomosi maksaa sinulle työpanoksestasi, ei siitä että saa loukata sinua (ellei tätä ole erikseen kirjattu toimenkuvaasi).

Aina yhtä tehokas vastaus on: "Jaa, mitä sitten?" sekä "ei" (tehokkain jokaisen väitteen jälkeen toistettuna -- siis tyyliin. "sinä olet lihonut" "jaa mitä sitten?" "niin sitä vaan, että pitäisikö sinun laihduttaa" "ei". Läheisemmille ihmisille voit ihan oikeasti sanoa myös että: "ymmärrätkö, että se, mitä juuri sanoit, satutti minua. Et ehkä tarkoittanut pahaa, mutta jos rakastat minua / pidät minusta, ole ystävällinen äläkä enää ikinä sano noin".

----

Huh, hirvittävän pitkä tilitys... Halusin nyt vaan jotenkin kirjata ylös noita ajatuksiani siltä varalta että ymmärtäisin niitä itsekin paremmin... Ehkä voisin vielä yrittää summata mitä ajan takaa...

1. Ketään (edes lihavia) ei saa haukkua tai syyllistää hänen ulkomuotonsa takia.
2. Ylipainoisten syyllistäminen terveysriskeillä on turhaa ja siksi sen pitää loppua.
3. Jos ylipaino on yhteiskunnallinen ongelma, silloin yhteiskunnan pitää kehittää rakentavia tukimuotoja vähentämään terveysriskejä (= syyllistäminen ja laihdutuskehotukset ilman oikeasti pysyvään painonpudotukseen johtavia laihdutusohjeita eivät ole rakentavia tukimuotoja)
4. Ihmisellä pitää olla oikeus päättää omasta ulkomuodostaan ja terveydestään -- eli myös olla oikeus lihava, ilman että muilla on mitään nokankoputtamista.
5. Ulkonäkövaatimukset ovat omien korviemme välissä. Todellisuudessa ei ole olemassa mitään yleispäteviä sääntöjä sille, miltä meidän pitäisi näyttää -- saati mitä meidän pitäisi painaa (koska se on yksilön valittavissa oleva asia).
6. Yksilötasolla omaa elämänlaatuaan voi parantaa keskittymällä enemmän siihen miltä tuntuu kuin miltä näyttää -- ja sitä kautta opetella haistattamaan paskat jollekin vitun turhille ulkonäkö- ja varsinkin laihdutusvaatimuksille.

---

Ja vielä -- tarvitsisimme oikeasti enemmän naisten välistä solidaarisuutta -- kokoon ja ikään katsomatta. Olisiko kenelläkään mitään hyviä ideoita siitä, miten sitä voisi kasvattaa?

Posted at 01:03 AM     Read More  


Ke - Tammikuu 14, 2004

Kehokokemus



Ton loppuraporttini kirjoittamisen jälkeen olen miettinyt erityisen paljon sitä, miksi oikeastaan oloni omassa kehossa tuntuu nyt niin hyvältä ja miksi olen oikeasti tyytyväinen omaan kehooni nyt -- miksi en ollut sitä ennen ja miten tämä on mahdollista.

Tänään miettiessäni asiaa ja päivällä nauhoitetun radio-ohjelman teemaa -- painoindeksi ja kehokokemus (tms.) tajusin yhtäkkiä mistä voisi olla kysymys.

---

Uskon, että kehokokemus -- se, miten kokee oman kehonsa, koostuu kahdesta osin erillisestä osasta -- ulkoisesta kehokokemuksesta ja sisäisestä kehokokemuksesta.

Sisäisellä kehokokemuksella tarkoitan sitä, miltä keho tosiasiallisesti tuntuu aistikokemuksena. Eli jos ihminen joutuisi yhtäkkiä autiolle saarelle ilman vaatteita, peilejä ja muiden ihmisten arvioivia katseita (ja unohtaisi kokonaan niiden olemassaolon), miten hän silloin kokisi oman vartalonsa, miltä hänen oma kehonsa tuntuisi. Siis ylipäätään -- miltä tuntuu käyttää kehoa, liikkua, syödä, millainen fyysinen olo on syönnin jälkeen, miltä tuntuu nukkua, herätä, venytellä, laueta jne.

Ulkoisella kehokokemuksella tarkoitan sitä, miten ihminen kokee kehonsa joutuessaan sen kanssa muiden silmien eteen tai katsoessaan itseään peilistä (yrittäen nähdä itsensä muiden silmin), sovituskopeissa, kameroiden kuvatessa jne.

---

Lapsena ainoa kehokokemukseni oli sisäinen. Tuntui kivalta kiivetä puihin, juosta, hyppiä, pyöräillä, hengästyä. Tuntui hyvältä tyydyttää nälkä ruoalla (ja lapsuudessani sitä ei juurikaan saanut liikaa).

Aika pitkään kouluunkin menon jälkeen minulle oli tärkeämpää se, miltä keho tuntui kuin miltä se näytti, vaikka hetkellisesti saatoin kiinnostua omasta ulkonäöstä (ja ennen kaikkea siis siitä, miten muut minut näkevät). Yläasteelle mennessä kehokokemukseni muuttui kuitenkin murrosiän muutosten ja koulun vaihtumisen myötä suurin piirtein yhdessä kesässä täysin ulkoisen kehokokemuksen varaan rakentuvaksi. Toisin sanoen yhteys siihen, miltä keho tuntui, tavallaan katkesi ahmimiskohtausten ja liikuntatuntien nöyryytyksen tunteiden kautta. Vain se, miltä näytin (tai oletin muiden silmissä näyttäväni) ratkaisi.

Tätä jatkuikin sitten seuraavat 15 vuotta. Toki välillä oli hetkiä, jolloin väkisinkin huomasi miltä keho tuntui. Esim. kun noin 16-vuotiaana olin dokannut 10 viikonloppua putkeen (kyllä, todella tyhmää -- en todellakaan suosittele kenellekään!) ja 11. sunnuntaina heräsin kotona outoon tunteeseen. Olin ollut poikkeuksellisesti koko viikonlopun kotona. Outo tunne oli sellainen, ettei päähäni sattunut, vatsa ei ollut sekaisin ja eikä morkkis päällä. Toisin sanoen minulla ei ollut krapulaa. Se onkin ainoa sisäinen kehokokemusmuistoni noilta vuosilta. Samoilta ajoilta muistan useita kymmeniä (satoja?, etupäässä negatiivisia) ulkoisia kehokokemuksia eli erilaisia tilanteita, jolloin esim. häpesin kehoani muiden ihmisten edessä, koin olevani lihava, ruma, vastenmielinen (vaikka silmät kiinni oman peiton alla yksin itseäni hyväillessäni siltä ei tuntunutkaan).

Keväällä 2002 aloin saada ensimmäisiä positiivisia sisäisiä kehokokemuksia sitten varhaisnuoruuden -- aloin tehdä "kuuluisia" 10 minuutin aamuaerobisiani eli ensin ihan kävelylenkkejä, sitten juoksuspurtein varustettuja kävelylenkkejä. Varsinkin noiden juoksuspurttien aikana palasin yhtäkkiä niihin lapsuusajan fiiliksiin, kun tunsin juoksevani tuulen lailla, tunsin jalkalihaksieni voiman, veren kiertävän vartalossani, tuulen kasvoillani, kevätauringon lämmön ja ylipäätään energian virtaavan kehossani. Suomeksi sanottuna koin puhdasta ja vilpitöntä liikunnan iloa -- sisäisen kehokokemuksen hienoimmillaan.

Myöhemmin liikunnan ilo levisi muihinkin lajeihin ja tuli pitkäkestoisemmaksi. Se on tärkein syy siihen, että haluan harrastaa jotain liikuntaa mieluiten joka päivä ja viitsin harrastaa sitä 40-60 minuuttia kerralla.

Sisäisten kehokokemusten löytäminen ruoasta kesti yllättävän kauan -- viisi kuukautta. Olin niin turtunut ylensyömiseen, että tunsin vain harvoin näläntunnetta (jopa silloin, kun verensokerini laskeutui hyvin alas ja aloin skitsoilla, en välttämättä ehtinyt kunnolla tunnistaa näläntunnetta), enkä koskaan havainnut aitoa kylläisyydentunnetta koska olin vuosien varrella oppinut pitämään ylensyömistä seuraavaa ähkyä kylläisyytenä. Toisin sanoen tunnistin vain todella ekstreemit kylläisyyden ja nälän tunteet.

Vasta kontrolloituani viisi kuukautta päättäväisesti ruoka-annoksiani ja opeteltuani syömään säännöllisesti, noin kolmen tunnin välein ruokaa, joka tuo nopeasti kylläisyyden tunteen (runsaasti kasviksia, proteiinia ja kuitupitoisia viljatuotteita) aloin tunnistaa aidon näläntunteen ennen kuin ruoka loppui. Samalla opin inhoamaan "ähkyä", joka on verrattuna oikeaan kylläisyyden tunteeseen väsyttävä ja ahdistava, lähes kivulias tunne.

Samoin kävi humalan ja krapulan kanssa. Verrattuna normaalitilaani, jossa mieli on kirkas ja valpas, päätä ei särje, vatsa ei tunnu oudolta jne., tokkurainen humalatila ja krapulan tuoma pääkipu ja vatsanväänteet tuntuvat kammottavilta. Objektiivisesti arvioiden ne ovat ihan samanlaisia "voimakkuudeltaan" kuin ennenkin, mutta juuri normaaliolotilan, normaalin sisäisen kehokokemuksen muuttuminen miellyttävämmäksi, kontrasti humalan/krapulan ja normaalitilan välillä on kertakaikkiaan vain liian suuri. Tavallaan siis "kipukynnykseni" ähkyn, humalan ja krapulan suhteen on laskenut.

Sisäinen kehokokemus on herkkyyttä aistia oma keho ja kykyä havaita siinä tapahtuvat muutokset. Ennen viime vuotta -- ja jopa viime vuoden alkupuolella -- olin vielä melko turta oman kehoni tuntemuksien suhteen. Uskon sen johtuneen siitä, että olin niin keskittynyt siihen, miltä näytin, ettei minulla ikään kuin ollut energiaa miettiä miltä minusta tuntui. Nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen.

Sisäisestä kehokokemuksestani, siitä, millaisia fyysisiä tuntemuksia kehoni minulle tarjoaa, on tullut minulle niin tärkeää, etten jaksa välittää enää kovinkaan paljon siitä, miltä se näyttää -- saati mitä muut siitä ajattelevat.

Vielä 2003 vuoden alussa tavoitteenani oli megaluksushyvä kroppa. Elämäntaparemonttini myötä aloin kuitenkin kuunnella enemmän kehoani. Kun huomasin, miten hyvältä sain kehoni tuntumaan oikeilla ruoka- ja liikuntatottumuksilla, ulkonäkövaatimukset alkoivat unohtua. Tätä on vähän vaikea selittää, koska tuntemuserot ovat jossain niin syvällä ja niin fyysisiä, ettei niitä välttämättä voi sanoin kuvata.

Oikeat ruokailutottumukset tarkoittivat minun kohdallani riittävän usein ja riittävän vähän kerrallaan syömistä ja sellaisen ruoan syömistä, joka teki energiseksi, ei väsyneeksi. Eli käytännössä siis kasviksia, proteiinia, hyviä rasvoja, kuitupitoisia viljatuotteita. Oikeat ruokailutottumukset eivät tarkoita epäterveellisistä herkuista kieltäytymistä, ainoastaan määrän rajoittamista. Suklaan maku suussa on hyvä sisäinen kehokokemus, mutta liika suklaan syönti saa olon tuntumaan oksettavalta. Ei siksi, että olisi kiellettyä tai lihottavaa syödä runsaasti suklaata, vaan siksi, että joku suklaan koostumuksessa ei vain runsain määrin nautittuna tunnu hyvältä (veikkaan sokeria ja rasvaa). Siksi suklaan syöntini loppuu nykyään pariin palaan. Se ei ole harkittua eikä oikeastaan enää edes tiedostettua. Se vain tapahtuu, koska ylensyönti tuntuu pahalta -- siis ihan fyysisesti. Välillä jopa leikittelen ajatuksella kokonaisen Marabou pähkinäsuklaalevyn syömisestä (= herkkuani), mutta kun muistan miten kipeä olo on sen syötyäni, luovun ajatuksesta.

Oikeastaan tunne on vähän samanlainen, kuin minkä venäläisen kuohuviinin ajatteleminen herättää minussa. Join sitä joskus teininä liikaa vappuna ja sen jälkeen muisto hirvittävästä huonovointisuudesta yhdistettynä ko. juoman makuun suussa saa minut värähtämään inhosta. Jos siis haluat tietää miltä ylensyömisen ajatteleminen minusta nykyään tuntuu, muistele jotain ruokaa, johon assosioituu sinulla niin paha olo, ettet enää nykyään pysty syömään sitä. Minusta tuntuu kutakuinkin samalta kaikenlaisen ylensyönnin ja monien epämiellyttävän olon aiheuttavien ylirasvaisten, makeiden ja suolaisten ruokien suhteen. Kornia, mutta totta.

Oikea liikunta tarkoittaa liikuntaa, joka tuntuu hyvältä kehossa liikunnan aikana ja joka poistaa mahdollisesti yön tms. aikana tulleita jännitystiloja kehosta. Siksi olen koukussa Pilatekseen, joka hemmottelee kehoani ja toisaalta opettaa minut kuuntelemaan sitä entistä tarkemmin, huomaamaan (virhe)asennot entistä paremmin. Siksi rakastan sauvakävelyä, joka raittiissa ilmassa tehtynä lellii kehoani "tuoreella" hapella ja pumppaa verta tasaisesti ympäri kehoa sekä vähentää hartioiden mahdollisia jännitystiloja, joita tietokoneen ääressä istuessa helposti tulee. Siksi nautin punttien nostelusta, joka tuo lihaksiini samankaltaisen tunteen kuin hetki ennen orgasmia -- ja joka saa minut tuntemaan itseni vahvaksi ja rohkeaksi. Siksi rakastan tanssia, rytmin tahdissa liikkumista, oman vartalon keinuttamista kaikkiin suuntiin, lantion pyörittämistä, käsien ojentamista, vahvaa vartaloani, notkeaa selkääni -- sykkeen lähestyessä hetkellisesti maksimia rytmin huumassa kehoni läpi menee sähköinen säväys, joka tuntuu mielettömän hyvältä ympäri kehoa.

Oikeastaan tuntemukset, jotka esim. Pilates minussa herättävät, muistuttavat oloa hyvän hieronnan aikana ja jälkeen. Kiihkeätempoisempien lajien tuomat fyysiset tuntemukset muistuttavat hyvää, rakastelua -- tai ehkä vielä enemmän leikkimielistä painia ihmisen kanssa, johon on ihastunut, mutta jonka kanssa ei ole vielä tapahtunut mitään seksuaalista. Sitä tunnetta, kun kiihko täyttää lihakset verellä ja saa kehon hermopisteet hyvällä tavalla herkiksi.

Olen tullut siihen tulokseen -- ja voin hyvinkin olla väärässä -- että ehkä kaikkein paras pysyvän tuloksen tuova "laihdutuskeino" olisi sittenkin sellainen, jossa laihduttajat käyttäisivät valtaosan energiastaan siihen, että siirtäisivät kehokokemuksensa painopisteen ulkoisesta sisäiseen eli yrittäisivät kuunnella kehoaan ja sitä, mitä se heille kertoo ja mitä se heiltä vaatii voidakseen paremmin. Omalla kohdallani tietoinen elämäntaparemontti aktiivisine liikunnan ilon etsimisineen ja kylläisyyden/nälän-tunteiden kuuntelun opettelemisineen johti siihen automaattisesti. En tiedä tapahtuuko niin kaikilla -- tai kenelläkään muulla. Tai ainakin elämäntaparemonttia voisi ehkä helpottaa, jos oikeasti tiedostaa oman kehokokemuksensa kaksinaisuuden ja alkaa tietoisesti kiinnittää enemmän huomiota siihen miltä oma keho tuntuu, eikä siihen, miltä se näyttää.

Uskon, että hyvältä tuntuva keho myös näyttää hyvältä -- oli painoindeksi mikä tahansa. Hyvä olo näkyy ulospäin, vai miten se meni? :-)

Onnellista omien sisäisten kehokokemusten etsintää -- rakastakaa kehoanne, rakastatte itseänne!

Posted at 12:40 AM     Read More  


Ma - Joulukuu 29, 2003

Uudenvuodenlupauksia



Hassua, tajusin juuri muiden uudenvuodenlupauksia lehdestä lukiessani, että minulla ei ole mielessä yhtään liikuntaan, laihdutukseen tai elämäntapoihin liittyvää uudenvuodenlupausta -- varmaan ensimmäistä kertaa johonkin 15 vuoteen. Todella outoa. Muuhun elämään (=työhön) liittyviä lupauksiakin on oikeastaan vain yksi. No, onpahan vähemmän lupauksia rikottavaksi.

Vuosi sitten antamani lupauksen remontoida elämäntapani pysyvästi olen onnistunut mielestäni täyttämään erittäin hyvin. Tuntuu oikeastaan hassulta ajatella, että joskus on elänyt ihan toisenlaista elämää, että liikunta on tuntunut vastenmieliseltä tai vaikealta, että suhde ruokaan (= ahmiminen) on ollut ongelma jne. Ja sen ajatteleminen täyttää mut sellaisilla tunteilla, että niitä on vaikea kuvata. Vähän samantapainen tunne, joka joskus ajokortin saamisen jälkeen valtasi mut, kun mä ajoin omalla (joskin superrämällä) autolla Helsingissä ja tajusin, että mä olin vihdoin ja viimein aikuinen (ainakin juridisesti :-) ja niin riippumaton muista, että halutessani olisin voinut lähteä ajamaan Lapin kautta Ruotsiin ja sieltä muualle Eurooppaan (en tehnyt sitä silloin, mutta ajatus mahdollisuudesta oli humalluttava). Eli tavallaan ajatus siitä että vihdoinkin tietää mitä tekee ruokavalionsa kanssa eli miten mikäkin ruoka vaikuttaa mihinkin, että on päässyt liikunnan ja oman vartalosuhteen kanssa ongelmattomaan tilaan -- tuo samanlaisen vapaudentunteen. Ja vaikka tämä vuosi oli täynnä intensiivistä niin oman ruokavalion, liikuntaohjelman kuin kehon tuntemisen opettelua, niin prosessi alkoi siis jo kauan sitten.

Mitä siis yritän kertoa tällä puoliuskonnollisella heräämiskokemuksellani? :-) En tiedä, en kai mitään. Muuta kuin että tämä vuosi oli vaivan väärti ja olen iloinen että aikanaan keväällä 2002 päätin omistaa vuoden 2003 uusien elämäntapojen opiskelulle -- ja myös tein sen! Oikein kovasti tsemppiä ja voimia kaikille vuoden 2004 omaksi teemavuodekseen julistaneille!

Posted at 10:12 PM     Read More  


Su - Joulukuu 28, 2003

Kovaa rakkautta...





Mietin hetken viitsinkö laittaa linkkiä mua naurattaneeseen TC Luoman joulujuttuun T-magissa , se nimittäin ei ole kivaa luettavaa ainakaan niille, jotka eivät ole vielä löytäneet motivaatiota elämäntaparemonttiin... Toisaalta, edesmennyttä isoäitiäni lainaten: "jok'ei mieltään pahota, se ei tapojaan paranna". :-) Itse en ajattele motivaatiotaan etsivistä ihmisistä halveksivasti (kun ei siitä nyt NIIN kauaa ole, kun itse olin sellainen), mutta kieltämättä jossain määrin TC Luoma osuu asian ytimeen. Ja ainakin hän osaa kirjoittaa hauskasti.

Mutta tosiaan, ko. juttu ei sovi herkästi syyllistyville sohvaperunoille, jotka eivät halua pahoittaa mieltään ilman aikomusta parantaa tapojaan. :-) Muutenkin teksti on suunnattu enemmän miehille kuin naisille. Henk.koht. en kestä lukea valkoista tekstiä mustalla pohjalla -- jos olet samanlainen, Netscapen preferensseillä voi ajaa sivun omat väriasetukset yli... :-)

Posted at 05:16 PM     Read More  


La - Joulukuu 6, 2003

Liikunnan iloa



Itse huomaan suhteeni liikuntaan muuttuneen hyvin radikaalisti vuoden aikana.

Siis vielä pari vuotta sitten vihasin liikuntaa. Sitten siitä tuli laihduttamisen väline. Sitten siitä tuli kunnonkohottamisen väline.

Nykyään suhtaudun kehooni hyvin rakastavasti ja suojelevasti. Kiinnitän erittäin paljon huomiota siihen miltä kehossani milloinkin tuntuu -- mitä eri asiat tekevät keholleni ja mielelleni. Kävely raikkaassa ilmassa (oli aurinkoa tai ei), tuntuu ihanalta. Tuntuu hyvältä vetää keuhkot täyteen happea. Venyttelen nykyään ihan koko ajan, koska se tuntuu nautinnolliselta. Pilates-opettajani ihmettelin miten olen niin "sitkeästi jaksanut treenata" -- höh, eihän siinä mitään "jaksamista" ole, pilates vain tuntuu aivan älyttömän ihanalta, suorastaan luksusihanalta kropassa. Samoin nautin siitä miltä tuntuu ponnistella lihaksilla salilla, sauvakävelylenkillä jne. Tanssista tykkään ihan älyttömästi -- on ihanaa antaa rytmin viedä, ehkä vähän eläytyä sanoihin tanssiessa jne.

Posted at 01:00 PM     Read More  


Su - Marraskuu 30, 2003

Ja hän eli onnellisena elämänsä loppuun asti...



Tänään ajelin himaan Itäkeskuksesta, jossa olin ollut ostamassa paitsi miehen synttärilahjaa (tai oikeammin lahjoja), myös ruokaa -- lempparileipääni Fazerin moniviljakolmioita (?), klementiinejä, salaattia jne. Ajellessani tulin ajatelleeksi (jälleen kerran) tulevaisuutta -- nyt lähinnä näiden terveellisten elämäntapojen näkökulmasta.

Aina aikaisempien laihisten (elämäntaparemonteista ei voi oikeasti puhua :-) aikana, juuri tässä vaiheessa kun laihisteluvaihe oli ohi, kroppa oli saatu taas (vaihteeksi) hoikkaan kuntoon ja piti pysyä jatkossakin hoikkana, olin tuntenut olevani neulanterällä. Esimerkiksi laihdutettuani 1999 itseni ekaa kertaa Painonvartioissa hoikaksi juuri tässä vaiheessa olin oikeasti stressaantunut siitä, kykenisinkö pitämään itseni hoikkana uuteenvuoteen asti. Joulua edeltäneellä Thaimaan reissulla yritin syödä lähinnä hedelmiä ja liikkua hulluna. Jouluaatto oli yhtä tuskaa, kun yritin pysyä erossa suklaista, pipareista, luumukermahyytelöstä ja jopa laatikoista ja kinkusta, koska halusin olla uutenavuotena 2000 kaikkein hoikimmillani. No, joulujuhlan kunniaksi sainkin kauheita mahakramppeja ja kiemurtelin tuskissani sohvalla muiden avatessa lahjoja. :-D Koko ajan oli sellainen tunne, että "jos nyt pistän jotain suuhuni, lihon varmasti".

Eilen -- neljä vuotta myöhemmin -- oltiin anoppilassa, jossa tuli sitten syötyä suklaata ja pullaa ihan reilusti. Tänään alkoi menkat, joten makeanhimoni ei tarvitse sen kummempia selityksiä... Eikä napostelu mennyt varsinaisesti överiksi, joten siitä ei tullut yhtään huonoa omaatuntoa.

Anyway, ajaessani siis tänään kotiin tajusin yhtäkkiä että todellakin, takana ovat pelot siitä, että lihoisin uudestaan. Syynä on paitsi se, että osaan nyt automaattisesti tehdä oikeita valintoja, myös se, että olen oikeasti SISÄISTÄNYT mikä mut lihottaa ja mikä ei, miten paljon voin syödä lihomatta, millainen ylipäätään on terveellinen ruokavalio jne.

Luin tuossa Joseph Pilateksen kirjoituksia 1930-luvulta. Niissä hän toteaa suurinpiirtein seuraavilla sanoilla että "sanoma- ja aikakauslehdet sekä radio syytävät tietoa siitä miten meidän pitäisi syödä ja elää, mutta koska tieto on ristiriitaista, ihmiset ovat entistä enemmän ymmällään".

Hassua, että 70 vuodessa mikään ei lähtökohtaisesti ole muuttunut -- mitä nyt medioiden ja tiedon kokonaismäärä on kasvanut räjähdyksenomaisesti. Jos jo viime vuosisadan alussa ihmiset olivat sekaisin kaiken terveystietotulvan keskellä, ei ole mikään ihme, että he ovat sekaisin myös nykyään. :-)

Terveellinen ja laihduttava ruokavalio on oikeasti hyvin hyvin yksinkertainen.

Terveellinen ruokavalio sisältää:

1. Ylenmäärin kasviksia eli vihanneksia, juureksia, marjoja, hedelmiä, sieniä, papuja jne.

Jos pidät avokado- ja banaanimäärät kohtuullisina (tyyliin max 1-2 avokado / vrk, max 2-3 banaania / vrk) ja syöt kasviksesi ilman kermaa, voita, jauhoja tms. tai ilman muuten ylenmääräistä rasvakerrosta et voi mitenkään syödä kasviksia liikaa. Yritä syödä edes puoli kiloa kasviksia joka ikinen päivä, mieluiten lähemmäs kilo.

Yritä syödä monipuolisesti kasviksia -- ts. joka päivä niin vihanneksia/juureksia, marjoja kuin hedelmiäkin, että saisit niistä monipuolisesti vitamiineja, mineraaleja, fytokemikaaleja yms. hyviä aineita. Aika hyvä nyrkkisääntö on yrittää nimenomaan syödä joka päivä useita eri värisiä kasviksia (siis saman päivän aikana vaikkapa keltaisia sitrushedelmiä, oransseja porkkanoita, punaisia tomaatteja ja tummanvihreää pinaattia).

Kasvikset sisältävät siis runsaasti terveellisiä ravintoaineita, joita kaikkia todennäköisesti ei vielä edes tunneta. Sen lisäksi niiden energiatiheys on alhainen, minkä takia ne tuovat helposti kylläisyyden vähemmillä kaloreilla kuin useimmat muut ruoka-aineet.

2. Runsaasti hyvää proteiinia eli vähärasvaista lihaa, kanaa, kalkkunaa, vähärasvaisia maitotuotteita, soijaa ja soijavalmisteita, kalaa, äyriäisiä jne.

Elimistömme rakentuu lähtökohtaisesti mineraaleista, proteiineista ja rasvasta. Elimistömme on jatkuvan uudistusprosessin vallassa -- tätäkin lukiessasi vanhoja soluja kuolee ja uusia rakennetaan. Riittävä proteiinin saanti auttaa kehoasi rakentamaan itsestään entistä vahvemman ja kestävämmän. Jos osaat syödä nälän ja kylläisyydentunteen mukaan ja syöt riittävästi myös kasviksia, et voi oikeasti syödä liikaa proteiinia. (ts. kun varoitellaan liiallisen proteiininsaannin vaaroista, puhutaan itseasiassa todella suurista proteiinimääristä -- niin suurista että esim. mä en pysty edes ylensyömään niin paljon proteiinia).

Yritä syödä joka aterialla (olettaen että syöt noin 4-5 kertaa päivässä) jotain proteiininlähdettä -- hyvä annosmäärä proteiinia on noin 2 dl maitorahkaa tai raejuustoa, 1 prk tonnikalaa, 2 kananmunaa, 8 dl (= 4 lasillista) maitoa, kämmenen + sormien kokoinen ja noin 1-2 sormen paksuinen pala kalaa/lihaa, 1 broilerin rintafile, 100 g vähärasvaista juustoa (= noin puolet useimmista fetapurkeista) TAI 0,5 dl lisäproteiinivalmistetta jne. Pienikokoiset ja kevyet naiset voivat syödä hieman vähemmän, oikein isot ja painavat miehet enemmän.

Noi annoskoot ovat vain antamassa viitettä siitä millaisista määristä on kyse -- yksi annos sisältää noin 20-30 g proteiinia -- voit esim. syödä yhdellä aterialla 50 g vähärasvaista juustoa ja 2 lasillista maitoa.

Erikoismaininnan voisi antaa noille maitotuotteille, jotka sisältävät proteiinin lisäksi luustolle ihan välttämätöntä kalsiumia. Siksi maitotuotteita kannattaisi yrittää nauttia päivittäin 8-10 dl (= noin 2-4 siivua vähärasvaista juustoa, joka siis on "tiivistettyä" maitoa :-)

3. Sopivasti hyvää rasvaa eli kasviöljyjä, pähkinöitä ja ennen kaikkea kalaöljyä

Elimistömme tarvitsee hyvää rasvaa joka päivä voidakseen selviytyä kunnialla erinäisistä elintärkeistä toiminnoista. Hyvää rasvaa tarvitaan mm. hormonitoimintaan, ihon kunnon ylläpitoon, aivojen toimintaan, silmien hyvinvointiin jne.

Kalaöljyn erikoistehtävät ja -hyödyt ovat vasta pikkuhiljaa selviämässä -- todennäköisesti ihan kaikkia sen etuja ei vielä tunneta. Riittävän kalaöljyn saannin epäillään mm.:

1. Vähentävän lasten riskiä sairastua astmaan.
2. Auttavan eräissä keuhkosairauksissa.
3. Vähentävän lukihäiriötä ja hyperaktiivisuutta (ADHD).
4. Vähentävän teinien aggressiivisuutta, varsinkin stressitilanteissa.
5. Auttavan masennukseen.
6. Vähentävän teinityttöjen kuukautiskipuja.
7. Estävän ennenaikaista synnytystä ja mahdollisesti jopa pre-eklampsiaa.
8. Vähentävän riskiä kuolla ennenaikaisesti sydänkohtaukseen.
9. Vähentävän riskiä sairastua eturauhas- ja rintasyöpään.
10. Vähentävän nivelsärkyjä ja -jäykkyyttä sekä mahdollisesti jopa nivelkulumia.
11. Hidastavan näön huonontumista vanhalla iällä.
12. Vähentävän mahdollisesti riskiä sairastua Alzheimeriin ja Dementiaan.
13. Mahdollisesti kiihdyttävän rasvanpolttoa ja estävän uuden rasvan varastoitumista.

Lähde: omega-3info.com .

Täydellisiä omega-3-rasvahappoja saa tehokkaimmin rasvaisesta kalasta tai siitä tehdystä valmisteista (kalaöljykapselit jne.).
Pellavansiemen- yms. omega-3-nimikkeillä mainostetuista KASVIrasvakapseleista ei saa täydellisiä omega-3-rasvahappoja, vain niiden esiastetta alfalinoleenihappoa. Elimistö pystyy valmistamaan itse alfalinoleenihaposta omega-3-rasvahappoja, mutta prosessi on työläs ja vaatii optimaaliset olosuhteet => vamemmin saat tarvittavat rasvahapot kalan öljystä.

Kalaöljyn lisäksi tarvitaan myös muita välttämättömiä rasvahappoja, eli alfalinoleenihappoa ja linolihappoa, joita saat eri kasviöljyistä ja jossain määrin myös pähkinöistä. Alfalinoleenihappoa saa kätevimmin pellavansiemenöljystä ja camelinaöljystä, linolihappoa esim. vehnänalkioöljystä (joka sisältää myös runsaasti hyvää e-vitamiinia). Kotimainen kylmäpuristettu rypsiöljy sisältää kohtuullisen paljon sekä linolihappoa että alfalinoleenihappoa.

Kalaöljyä pitäisi saada joka päivä joko rasvaisesta kalasta (esim. lohesta, yksi kämmenen ja sormien kokoinen annos riittää) tai kalaöljyvalmisteista (katso annosteluohje purkista).

Muita hyviä öljyjä pitäisi saada noin 2-4 rkl (6-12 tl) joka päivä, joko rypsiöljynä tai useampia eri öljylajeja yhdistelemällä. Pienemmille ja vähemmän syöville naisille riittää 2 rkl, mutta useimpien kannattaa syödä n. 3-4 rkl -- isot miehet voivat syödä jopa tätä enemmän. Yksi vajaa kourallinen (n. 10 isoa pähkinää/mantelia) vastaa noin 1 rkl öljyä.

4. Jonkin verran täysjyväviljatuotteita kuten puurohiutaleita, täysjyvä(ruis)leipää, jne.

Täysjyväviljatuotteet sisältävät paitsi kuitua, myös tärkeitä vitamiineja ja mineraaleja. Ne sisältävät myös runsaasti energia pienessä koossa, joten jos et treenaa erityisen kovasti, viljatuotteita ei kannata mättää naamaan mitenkään määrättömästi -- laihdutusaikana hieman vähemmän kuin proteiinipitoisia tuotteita.

Yhdellä aterialla ei kannata syödä kuin JOKO 1 dl puurohiutaleita, vajaa 2 dl keitettyä riisiä tai pastaa (n. 50 g kuivana) TAI 2 siivua leipää.

Eli jos syöt samalla aterialla hemmetisti kasviksia, riittävästi proteiinia, pari tl rasvaa JA sen lisäksi SEKÄ 2 dl riisiä ETTÄ 2 siivua leipää, olet todennäköisesti syönyt yli kylläisyydentunteen. Olettaen että syöt noin 4-5 ateriaa päivässä.

----------

SIINÄ OLIKIN TERVEELLINEN RUOKAVALIO KAIKESSA YKSINKERTAISUUDESSAAN:
niin pajon kasviksia kuin kykenet kurkusta alas tunkemaan, joka aterialla reilusti proteiinia, jonkin verran hyviä kasvirasvoja ja kalaöljyä sekä hieman täysjyväviljatuotteita.

----------

Ja vaihtoehdot ovat loputtomat -- kasviksia voi valmistaa vähintäänkin 100 eri tavalla. Broileria kymmenillä eri tavoilla jne.

----------

Entä sitten laihtumiseen johtavat ratkaisut?

JOS LAIHTUMISTA EI TAPAHDU TOIMI SEURAAVASTI (tässä järjestyksessä)

0. Yritä opetella tunnistamaan kylläisyyden ja nälän tunteet ja syömään niiden mukaan. Eli yritä lopettaa syöminen jo siinä vaiheessa kun nälkä on ohi, älä vasta sitten kun olet tupaten täynnä. Aluksi voit opettaa itseäsi huomaamaan kylläisyydentunteet ihan vain rajoittamalla "mekaanisesti" ruoka-annoskokoja. (Ts. laitat lautasellesi sellaisen määrän ruokaa, jonka pitäisi tehdä sinut kylläiseksi, et sellaista määrää jonka luulet jaksavasi syödä.)

1. Lisää liikunnan määrää ja tehoa, mikäli mahdollista.

Liikunta paitsi auttaa kiinteytymään ja laihtumaan ja hallitsemaan painoa, se myös pitää kehon toimintakykyisenä pidempään, auttaa masennukseen, piristää, vähentää riskiä sairastua eri sydän- ja verisuonitauteihin sekä syöpiin jne. jne.
Yritä harrastaa sekä:
-- punttitreeniä kasvattamaan ja ylläpitämään lihaksia (8-12 toiston sarjat ovat parhaita)
-- aerobista treeniä parantamaan hapenottokykyä ja polttamaan kaloreita
-- venyttelyä, pilatesta, joogaa ja vastaavia parantamaan notkeutta ja kehon hallintaa

Tärkeintä liikunnassa on ilo ja säännöllisyys.

2. Pienennä alkoholin, makeisten, runsaasti eläinrasvaa, vaaleita jauhoja tai sokeria sisältävien ruoka-aineiden annoskokoa ja vähennä niiden syömistiheyttä.

Esimerkkejä tällaisista tuotteista:
-- pitsat, lihapiirakat, hampurilaiset, hotdogit, pasteijat, voisarvet, piirakat yms.
-- sipsit, juustonaksut yms.
-- pullat, munkit, viinerit, täytekakut, keksit, muffinsit, piirakat, tortut yms.
-- grillimakkarat, meetvurstit, paneroidut tuotteet, muut rasvaiset makkarat yms.
-- sokeri, makeiset, suklaat, jäätelöt, vanukkaat yms.
-- sokeroidut limut, energiajuomat, kaakaot, maustesiirapeilla maustetut erikoiskahvit jne.
-- rasvaiset juustot, kuohukermaan tehdyt kastikkeet (10 % ruokakerma on OK kohtuullisina määrinä), smetanat yms. täysrasvaiset maitotuotteet.
-- sokeroidut murot ja myslit, vaaleat vähäkuituiset murot
-- viinit, siiderit, vodkat, liköörit, jne.

Jos laihdutat, sinulla erittäin todennäköisesti ei ole "varaa" syödä edellä mainittuja tai vastaavia herkkuja joka päivä. Sori. Kokonaan niistä ei tarvitse luopua, mutta jos laihtuminen jumittaa, vika todennäköisimmin on näissä runsaasti energiaa ja vähän välttämättömiä ravintoaineita sisältävissä tuotteissa.

Huomaa että esim. monista juustolajeista ja melkein kaikista maitotuotteista on olemassa hyviä vähärasvaisia versioita.

3. Rajoita pastan, riisin, leivän, couscousin, perunan yms. annoskokoja.

Koska pasta, riisi, leipä, peruna yms. "lisukkeet" ovat etupäässä energiaa eivätkä esim. kehon rakennusaineita (kuten liha, kala, maitotuotteet yms.), niitä ei useimpien kohtuullisesti liikkuvien laihduttajien kannata syödä määräänsä enempää. Ei, vaikka Paikkareissa kuinka kehoitettiin syömään perunaa tai ruisleipää aterialla mielin määrin. Sori.

Jos olet jo karsinut herkut vähiin ja harrastat kohtuullisesti liikuntaa, todennäköisin syy siihen ettet laihdu on liian isot ja liian usein syödyt lisäkeannokset.

--------

Itseasiassa jos ihan oikeasti ja raatorehellisesti fiksaat kaikki ylläolevat kohdat kuntoon tulet ajan kanssa hoikistumaan ja kiinteytymään. Jos sinulla on paljon ylipainoa, laihdut nopeammin, mutta normaalipainon sisällä laihtuminen hidastuu.

------

On viitteitä, joskaan ei yhtään mitään tieteellistä faktaa siitä, että joskus terveelliseen elämäntapaan siirtymisestä voi seurata se, että ekan 4-6 viikon aikana ei keho näytä juurikaan muuttuvan -- ts. paino ei laske lainkaan tai jopa nousee, senttejä lähtee vain vähän jne., mutta sitten yhtäkkiä laihtuminen lähtee liikkeelle.

Ko. ilmiö voisi johtua siitä, että mahdollisesti kitukuureista pitkään sekaisin ollut elimistö ei meinaa heti uskoa, että jatkossa ruoansaanti tulee olemaan niin tasaista miltä näyttää eikä siksi halua luovuttaa mitään pois (okei, superepätieteellinen ja epätarkka selitys, mutta tajusitte ehkä pointin :-D). Toisaalta vasta aloitettu liikunta saattaa aiheuttaa painonnousua nesteen kertyessä lihaksiin -- tällöin samaan aikaan tapahtuva rasvanpalaminen saattaa jäädä huomaamatta. Samoin lisääntynyt kuitumäärä (= suolen sisältö) saattaa vaikuttaa painoon. Jne.

Anyway, on ihan varmaa, että jos sitkeästi keskityt remontoimaan elämäntapaasi terveellisemmäksi ja yrität opetella tunnistamaan kylläisyyden ja nälän tuntteet ja syömään niiden mukaan, jossain vaiheessa myös painosi kääntyy laskuun -- todennäköisesti tosin rasva palaa alusta alkaen, vaikkei se heti näykään päälle päin. Pointtina on kuitenkin se, että samaan aikaan kehosi saa hyvää ravintoa muuttuakseen vahvemmaksi ja terveemmäksi ja toisaalta erittäin todennäköisesti kokonaisvointisi (mukaanlukien mieliala) paranee.

-----------------

Jos noudatettuasi em. elämäntapoja 4-6 viikkoa et ole laihtunut yhtään edes mittanauhalla mitattuna, tsekkaa vielä kerran läpi että:

1. et herkuttele liian usein ja liian isoilla annoksilla epäterveellistä ruokaa
2. pasta-, riisi- jne. annokset ovat riittävän pieniä
3. proteiinilähteet ovat vähärasvaisia
4. että liikut tarpeeksi tehokkaasti, mieluiten yli puoli tuntia joka päivä
5. ettet ole vähentänyt arkiliikuntaa sillä varjolla että harraastat kuntoliikuntaa

------------

Todennäköisesti nämä kohdat jälleen RAATOREHELLISESTI tsekattuasi tulet huomaamaan että joku kohta ei ehkä sittenkään ollut täysin kohdallaan. Ruoka- ja liikuntapäiväkirja on erittäin hyvä apuväline.

Jos voit käsi Raamatulla vannoa itsellesi ettet fuskaa missään kohdassa eikä kehossasi ole silti tapahtunut minkäänlaista mittanauhalla havaittavaa laihtumista, tsekkaa vielä seuraavat kohdat:

0. Eihän sinulla ole kilpirauhasen vajaatoimintaa tai vastaavaa terveysongelmaa? Käy siis lääkärillä tsekkauttamassa asia!

Jos kaikki on täysin kunnossa...

1. Pienennä hieman proteiiniannoksia.

Jos se ei auta...

2. Rajoita kasvisten määrä kiloon ja avokadojen määrä alle yhteen vuorokaudessa ja banaanien määrä pariin päivässä.

Jos sekään ei auta...

3. Rajoita vielä hieman hedelmien määrää.

Tosiasiassa en usko että pääset lähellekään tätä vaihetta. Todennäköisesti tulet huomaamaan että vika oli liiassa epäterveellisten herkkujen syömisessä/alkoholin juomisessa ja liian vähäisessä liikunnassa -- tai jos ei muussa niin liian isoissa pasta-, riisi- ja leipäannoksissa.

---------

Pointti: terveellinen ja laihduttava ruokavalio on helppo juttu, kunhan sisäistää perussäännöt.

Tärkeää on myös huomata se, että pitkällä tähtäimellä vain sillä on merkitystä, miten syöt 90 % ajasta -- ts. jos jouluna, pääsiäisenä, vappuna, uutenavuotena tai juhannuksena tulee herkutelleeksi/juopotelleeksi hieman enemmän, siitä ei ole mitään haittaa, jos kuitenkin (lähes) kaikkina muina vuoden päivinä syö terveellisesti korkeintaan kulutuksensa mukaan.

Ai niin ja vielä pari havaintoa: raskausaikana äidin energiantarve lisääntyy seuraavasti:

Viikot 0-10 --> noin 95 kcal / vrk enemmän kuin mikä hänen laskennallinen kulutuksensa on
Viikot 10-20 --> noin 335 kcal / vrk enemmän kuin mikä hänen laskennallinen kulutuksensa on
Viikot 20-30 --> noin 380 kcal / vrk enemmän kuin mikä hänen laskennallinen kulutuksensa on
Viikot 30-40 --> noin 285 kcal / vrk enemmän kuin mikä hänen laskennallinen kulutuksensa on

Pääosin lisäenergia raskauden aikana pitäisi ottaa hyvistä hiilareista ja hyvästä rasvasta, sekä jossain määrin proteiinista.

Imetyksen aikana äiti tarvitsee noin 480-960 kcal enemmän kuin mikä hänen laskennallinen kulutuksensa on. Jos raskauden aikana on kertynyt ylimääräistä rasvakudosta, lisäenergiaa ei tarvitse ottaa ravinnosta.

------------------

Takaisin alkuperäiseen aiheeseen... Joulu lähestyy, mutta mieleni on rauhallinen.

Koska tiedän ja ennen kaikkea olen sisäistänyt kaiken terveellisen elämäntavan perusperiaatteet, en pelkää enää lihovani. En edes siinä tapauksessa että jossain vaiheessa tulisin raskaaksi. Tai katkaisisin jalkani ja joutuisin vuodelepoon.

Vuosien jojoilukierteen jälkeen ja jatkuvan lihomispelon alaisena elettyäni tuntuu todella hassulta että EN pelkää lihomista (koska en usko enää lihovani) ja vihdoin ja viimein oikeasti tiedän mitä teen -- ja jopa nauttn siitä! :-D

Minusta on ihanaa syödä hedelmiä, kasviksia ja marjoja. Rakastan aamupuuroani. Olen hulluna rahkaan. Broileri, kala ja liha eri tavoin valmistettuna on hyvää. Sen sijaan että miettisin "voi ei, mitä mä uskallan syödä etten liho", ajattelen: "jaahas, mitäs sitä TAAS söisi".

Kaikkein hulluinta on se, että todellakin voin sanoa syöväni niin paljon kuin minua haluttaa, mitä tahansa mitä minua huvittaa syödä. Enkä silti liho.

Erona entiseen on tietysti se, että ennen halusin syödä hampurilaisia, pitsaa, suklaata ja pullaa (enkä juuri muuta :-D) ja juoda alkoholia hyvin usein. Nykyään minun ei tee mieli niitä, vaan esim. (tänään) ihania hampaissa rouskuvia royal gala -omenia, danonen vitalinea-rahkaa, keitettyjä kananmunia, täysjyväleipää kinkkuleikkeellä, rasvatonta maitoa jne. En tiedä johtuuko tämä siitä että kehoni on jatkuvasti lähes optimaalisessa ravitsemustilassa vai siitä että olen jotenkin psyykannut itseni rakastamaan terveellistä ruokaa. Ehkä molemmista. :-D

Toisaalta esim. alkoholi tekee minulle nykyään niin huonon olon -- ts. pöhnäisen tunteen juodessa ja kammottavan krapulan seuraavana päivänä, että ajatuskin alkoholista muistuttaa minua kurjasta tunteesta, jota en halua kokea => jätän mieluummin viinat juomatta.

Esimerkki baarista pari viikkoa sitten: jonotin baaritiskille, vakaana aikomuksenani tilata siideriä. En ollut syönyt pariin tuntiin ja siinä vuoroani odottaessa tulin tuijottaneeksi tiskin takana olevaa maitopurkkia... Lopulta tilasin ison lasin maitoa ja tuoremehu-vissy-tuopillisen (puolet appelsiinituoremehua, puolet vissyä). Juomani maistuivat taivaallisilta... :-D Siideri jäi tilaamatta.

Nykyään en enää edes laske mitään, paitsi välillä yritän arvioida päässäni olenko saanut kaikki päivän proteiinit täyteen. Tähän tilaan pääsemiseksi meni melkein kokonainen vuosi.

No, kohta alkaa uusi vuosi ja uudet kujeet. Minä jatkan valitsemallani linjalla hamaan tulevaisuuteen, mutta mikäli koet että oma elämäntapasi on vielä ns. perseellään, suosittelen lämpimästi että teet ensi vuodesta SINUN teemavuotesi ja opettelet askel askeleelta sisäistämään terveelliset elämäntavat. Se nimittäin on oikeasti kaiken vaivan väärti (paitsi ettei oikeasti vaadi vaivaa, ainoastaan vähän paneutumista ja hieman kärsivällisyyttä... :-D).

Tsemppiä!

Posted at 02:37 AM     Read More  


Ke - Marraskuu 12, 2003

Eräs lähestymistapa dieettaamiseen...



...eli myös näin voi laihtua.

Posted at 05:57 PM     Read More  


Ti - Marraskuu 11, 2003

Kaikki järjestyy...



Olen huomannut omassa (nykyisessä) elämässäni, että jos päättäväisesti orientoidun niin, että "kaikki järjestyy" -- asiat myös kääntyvät parhaiten päin.

Eli sain tutuntutulta Robbie Williams -liput ihan lähtöhinnalla! :-D

...ja ei kun menoksi!

-----------

[JATKOA:]

Keikka oli oikein mahtava!

Ajattelin kuitenkin täsmentää ja täydentää tätä merkintää.

En tiedä olenko yhtäkkiä tullut onnen lempisuosikiksi vai mitä on tapahtunut, mutta jo muutaman vuoden ajan (tarkalleen ottaen kai vuodesta 1996 tai 1998) olen siis luottanut uskonvahvistukseen (tarkempi kuvaus "Usko loppuu" -artikkelissa). Uskonvahvistuksessa ei ole mitään ihmeellistä, maagista tms. Ehkä. :-)

Lähtökohtaisesti kyse on siis vain itsesuggestiosta, jossa kerrot itsellesi että asiat järjestyvät ja kääntyvät parhain päin. Uskonvahvistuksella voit vakuuttaa itsellesi laihtuvasi pysyvästi, olevasi energinen, onnellinen, hyvinvoiva ja terve, rakastavasi itseäsi, menestyväsi elämässä (mitä se sitten tarkoittaakaan).

No, viime vuosien varrella olen todennut uskonvahvistuksen auttavan myös "ulkopuolisiin" asioihin. Esimerkkeinä vaikkapa Robbie Williamsin keikka ja aiemmin tänä vuonna Bruce Springsteenin keikka. Kumpaankaan emme saaneet alunperin lippuja, mutta kummallakin kerralla olin vakuuttunut siitä, että loppujen lopuksi liput ilmestyisivät jostain. Ja niin kävi! :-) Emmekä siis maksaneet yhdestäkään lipusta ekstraa. No, tossa nyt ei sinällään ole mitään ihmeellistä, koska esim. on oletettavaa, että aina isojen keikkojen tienoilla pyörii "vapaita" lippuja. Uskonvahvistuksen osuus hommassa oli (mielestäni) se, että koska olin alunperin "päättänyt" että liput järjestyvät, olin ehkä enemmän silmät ja korvat avoimena, mainitsin lipuntarpeesta useammalle ihmiselle ja kun tieto vapaista lipuista tuli, pystyin tekemään heti ostopäätöksen. Jos olisin ajatellut heti alunperin "en mä niitä lippuja kuitenkaan saa", olisin tod.näk. ollut passiivisempi ja missannut helpommin otolliset tilaisuudet.

Kun laulajatar Madonna tuli New Yorkiin, hän ilmoitti kaikille että: "minä haluan maailman kuuluisammaksi -- haluan että koko maailma tuntee minut ja rakastaa minua". Kuka tahansa Madonnaa livenä kuullut tietää ettei ko. nainen oikeasti osaa laulaa. Oikeastaan hän ei ole edes kaunis. Hänet tuntevat kertovat, ettei Madonna itsessään ole sinällään edes miellyttävä, karismaattinen tai seksikäs. Se, mikä Madonnassa ON niin kiehtovaa ja kiihottavaa on hänen kunnianhimonsa. Lähes koko aikuisikänsä Madonna on halunnut koko olemuksellaan onnistua tavoitteessaan -- menestyä ja tulla kuuluisaksi. Ja koska hän on halunnut sitä niin kovasti, että on tarttunut jokaiseen mahdollisuuteen (ja joskus myös mahdottomuuteen :-) päästä tavoitteensa -- hän on päässyt sinne.

Miten tämä liittyy laihduttamiseen/elämäntaparemonttiin? Niin kauan kun epäilet onnistumistasi -- tai jopa olet sisimmässäsi varma ettet taaskaan onnistu laihtumaan pysyvästi -- onnistumisesi todellakin tulee olemaan epätodennäköistä. Missaat tärkeitä havaintoja ja tilaisuuksia, näet pelkkiä esteitä etkä lainkaan mahdollisuuksia jne.

Jos sinulla on edes prosentin verran Madonnan uskoa omaan onnistumiseesi, onnistut varmasti. Uskonvahvistus on helppo tapa vakuuttua omasta onnistumisesta. Tsägällä sinulle voi käydä kuten minulle -- yhtenä päivänä huomaat oikeasti olevasi onnen lempilapsi, jolla useimmat asiat menevät putkeen. Ja ne, jotka eivät mene -- niitä ei ole tarkoitettukaan menemään tahtosi mukaan. :-)

Posted at 03:41 PM     Read More  


La - Marraskuu 8, 2003

Yllättävä ajatus



Tuli hampaita pestessä mieleen... Tää 2000 kcalia tuntuu todella hyvältä energiamäärältä siis noin niin kuin henkisesti (niin kuin fyysisestikin). Tuntuu että saa syödä ihan riittämiin -- tai on jopa sillä rajalla onko se liikaa (silloin kun ruoka on pääasiassa terveellistä).

On sellainen fiilis, että voisin jatkaa näin syöden koko loppuelämäni. Ravintoaineita ainakin näyttää saavan tarpeeksi. Liikunnatkin ovat tuntuneet taas tällä viikolla hyvältä. Ajatus tunnista liikuntaa joka päivä loppuelämän ajan tuntuu helpolta. Ihmeellistä! :-)

No, nythän on niin, että ainakin laskennallisesti -- mikäli syön 2000 kcal päivässä ja harrastan suht reipasta liikuntaa tunnin päivässä, mun pitäisi ainakin näin alkuun menettää noin 250 grammaa rasvaa joka viikko. Käykö niin käytännössä, on toki toinen juttu --> elimistö adaptoituu energiamääriin ja liikuntoihin jne. Anyway, on oletettavissa, että mikäli oikeasti syön about 2000 kcal päivässä ja harrastan liikuntaa tunnin verran päivässä, mun kehoni rasvaprosentti JA väkisinkin myös paino, tulee pienenemään vielä tulevien kuukausien (vuosien?) varrella, kunnes keho on tilassa, jossa sen kokonaisenergiankulutus on noin 2000 kcal / vrk. Siinä vaiheessa painon ei pitäisi enää tippua/rasvan palaa.

POINTTI: juuri nyt tuntuu siltä, että tämänviikkoinen ruoka/liikuntamäärä tuntuu "omalta". Toisin sanoen taidankin jatkaa tämän viikon linjalla hamaan tulevaisuuteen ja katsoa, mitä tapahtuu (= mihin paino lopulta vakiintuu).

En tiedä osaanko selittää ajatustani täysin selkeästi, mutta tunnen olevani (taas) ajatusmuutoksen kohdalla. Tähän asti olen ajatellut että jossain vaiheessa lopetan laihdutuksen lisäämällä energiamäärää niin, että se vastaa kulutusta. Nyt yhtäkkiä huomaan ajattelevani että koska tämä energia-/liikuntamäärä tuntuu hyvältä ja ruokavalio sellaiselta, josta oikeasti pidän, taidankin jatkaa näin syöden ja liikkuen ja antaa kehon ajan myötä adaptoitua tähän energia-/liikuntamäärään.

Osaltaan tähän ajatusmuutokseen vaikuttaa kai se, että mitään järjettömiä mässäys-/dokaushimoja ei enää ole --> ei ole tarvetta saada aikaan järjetöntä kulutusta tasapainottamaan mahdollisia mässäyksiä. Tämä tuntuu ihan älyttömän kummalliselta. Oikeasti. Siis se, että yhtäkkiä huomaa näkökulmansa johonkin muuttuneen aika radikaalisti.

No okei, jos joskus tulen raskaaksi tai esim. katkaisen jalkani, niin silloin tietysti joudun tekemään muutoksia ruokavaliooni, mutta juuri tällä hetkellä tuntuu siltä, että olen tainnut vihdoin ja viimein löytää ruoka-/liikuntamäärän ja laadun, joka tuntuu hyvältä.

Ja aina on tietysti mahdollista, että aamulla olen taas muuttanut mieltäni... :-D

VINKKI: kokeile vaihteeksi sellaista ajatusleikkiä, että mietit miten paljon oikeasti haluat/viitsit syödä ja liikkua about joka päivä koko loppuelämäsi ajan --> ja tsekkaa vasta sen jälkeen esim. noilla mun kalorilaskurilla missä painossa se on mahdollista.

ESIMERKKI:

Mä haluan syödä keskimäärin 2000 kcalia / vrk koko loppuelämäni ja olen valmis harrastamaan liikuntaa 250 kcalin edestä joka päivä --> peruskulutus ilman liikuntaa on 1750 kcal.

Halutessani arvioida missä painossa mä pääsen about tohon peruskulutusmäärään, mä tsekkaan sen mun laskurilla (eli syötän eri painoja niin kauan että peruskulutus-kohtaan tulee noin 1750 kcal) -- whoaa! Se olisi noin 58 kilossa! No, uskon kyllä että mun kehoni adaptoituu tohon energiamäärään hieman painavampanakin (=> en ihan luota laskurin lukemaan ja "pettymysten" välttämiseksi arvioin lukeman mieluummin ylös- kuin alaspäin).

Sitten menen tsekkaamaan Energynetistä , miten kauan mun pitäisi harrastaa noin 60 kiloisena eri liikuntalajeja saadakseni 250 kcal täyteen. Nyt pitää muistaa se, että mun peruskulutus on nykyisellään keskimäärin 80 kcal tunnissa --> kun kevenen, se on ehkä enää n. 70 kcal tunnissa JA se, että toi Energynetin laskuri näyttäisi antavan liikunnan aikaisia KOKONAISKULUTUStietoja (= paljonko on peruskulutus+liikunnan tuoma lisäkulutus). Niinpä mun pitää itseasiassa tsekata Energynetin laskurista yhtälö, jossa arvioitu energiankulutus on 320 kcal / liikuntasuoritus. Käytännössä tämä näköjään tarkoittaisi yli tuntia sauvakävelyä. Plääh.

Koska mä en halua kävellä YLI tuntia sauvakävelyä, mä tsekkaankin homman nyt toisin päin -- eli missä painossa mä saisin sauvakävellen 320 kcal TUNNISSA täyteen. --> VASTAUS: 65 kilossa.

Ja 65 kilossa mun laskennallinen peruskulutukseni olisi about 1890 kcal. Liikunnan tuoma "nettokulutus" (= 320 miinus peruskulutus tunnin ajalta eli 70 kcal => 250 kcal) Eli kokonaiskulutus olisi silloin (1890+250=) 2140 kcal.

Hmmmm....

Noiden sekavien laskelmien perusteella mun henkilökohtainen villi veikkaukseni on se, että todennäköisesti mun kehoni adaptoituu ruokaan/liikuntaan ja kaikissa laskelmissa on aina sen verran ilmaa ja jos ei muuta, mahdolliset juhlapäivät tai liikunnattomat päivät tasoittavat tilannetta niin, että mikäli mä oikeasti syön sen 2000 kcal / vrk ja harrastan keskimäärin tunnin reipasta liikuntaa päivässä, mun painoni tulee jämähtämään noin 64-65 kilon tienoille. Paino ei tietenkään kerro miten tiukka paketti mä olen, mutta nykyisen tilanteen perusteella sanoisin että erittäin tiukka :-D. Koska veikkaan että tällä metodilla (= syö ja liikkuu jo nyt niin kuin koko loppuelämänsä) lähtee pelkästään rasvaa ja koska kalorivajeet ovat tässä vaiheessa jo melko pieniä ja pienenevät päivä päivältä entisestään, veikkaan että noi vikat reilut 2,5 rasvakiloa tulevat lähtemään hyyyyyviiiin hitaasti. Siis jos nyt edes ovat lähteäkseen.

Jees, sekava tilitys päivän päätteeksi, ehkä kuitenkin ydinpointtina on se, että mitäs jos alkaisitkin jo nyt syödä ja liikkua niin kuin aiot syödä ja liikkua koko loppuelämäsi ja odotat rauhassa että elimistösi muokkautuu ajan myötä vastaamaan energiatasettasi (eikä päinvastoin).

Joo, ehkä jälleen kerran hitaampaa, mutta toisaalta eipä tarvitse laihdutuksen jälkeen erikseen opetella miten paljon voi syödä/liikkua lihomatta... :-D Plus että saa jo nyt laihduttaessa syödä enemmän (kuin jos yrittää viimeiseen asti pitää isompia kalorivajeita). Plus saa harjoitella pidempään "painonhallinta"-ruokavaliota. Eli fokus jälleen kerran pois painosta ja laihtumisesta elämäntaparemonttiin... :-)

Itseasiassa nyt muistelen jonkun joskus kaaaaauan sitten (silloin kun olin vielä Verkkiksellä aktiivikirjoittajana) maininneen Mustajoen tms. tahon puhuneen tällaisesta metodista. Vasta nyt koen kuitenkin SISÄISTÄNEENI ko. idean ytimen ja mitä se käytännössä merkitsee juuri minun elämälleni. :-D

Posted at 12:40 AM     Read More  


Su - Marraskuu 2, 2003

Lyhyesti ihanteista


Vastuuvapauslauseke: seuraava teksti on kirjoitettu kuolemanväsyneenä huomattavan stressaavan päivän päätteeksi. Ts. voi olla sekavaa tilitystä. Tämän tekstin ei ole kuitenkaan tarkoitus loukata, saati tuomita ketään.

Niin siis korostan nyt vielä sitä, että minusta olisi hienoa, jos suomalaiset naiset olisivat terveitä, vahvoja ja itseensä tyytyväisiä.

Minusta olisi hienoa, jos suomalaisten naisten suhde ruokaan olisi terve (= "ruoka on ensisijaisesti ravintoa") ja että he kaikki olisivat löytäneet liikunnan ilon ja nauttisivat siitä.

Lisäksi minusta olisi hienoa, jos suomalaiset naiset olisivat mitoiltaan sellaisia, että pahimmat terveysriskit olisivat mahdollisimman vähissä -- siis painoindeksi normaalipainon sisällä (= niin alipaino kuin ylipaino ei ole hyvä juttu --> ja siis painoindeksillä 24,9 ollaan vielä vaatekoossa 42-44 eli ei vaadita mahdottomia) ja ennen kaikkea heidän vyötärönympäryksensä olisi alle 80 cm (= sen yli meneminen lisää merkittävästi terveysriskejä).

En toivo kaikkien olevan viimeisen päälle trimmattuja lihaskimppuja, mutta vielä vähemmän toivon kaikkien tavoittelevan langanlaihaa ihannevartaloa, joka paitsi on mahdoton saavuttaa, niin jonka tavoittelu on ennen kaikkea terveydelle haitallista tai johtaa terveydelle haitallisten metodien käyttöön (ihan sama onko kyse epäterveestä syömättömyydestä kuin esim. kiellettyjen hormonien käytöstä).

No, seuraavaksi voisin etsiä jotain normaalivartalo, ja ennen kaikkea useimpien tavoitettavissa olevia vartalokuvia. Siis sitten joskus, kun on aikaa tehdä muuta kuin töitä... :-D

Ja vaikka toivon että kaikki suomalaiset naiset voisivat mahdollisimman hyvin ja olisivat mahdollisimman onnellisia ja tasapainoisia, niin en koe sen olevan mitenkään itseltäni pois, jos ihmiset siitä huolimatta jatkavat epäterveiden ja heille mahdottomien vartaloihanteiden tavoittelua, ihannoivat langanlaihoja malleja, etsivät vippaskonsteja ja ihmelaihdutuskeinoja sen sijaan että yrittäisivät nähdä kokonaisuuden ja tehdä sellaisia laihduttavia/terveellisiä muutoksia elämäntapoihinsa, joista voivat pitää myös kiinni jne. Tämä on vapaa maa ja ihmiset saavat tehdä vartalollaan ja elämällään, mitä itse lystäävät. Ts. en ole fasistina pakottamassa ihmisiä tiettyyn muottiin, en tuomitse ketään ihmisenä, vaikka he tekisivät minun mielestäni tyhmiä tai vääriä ratkaisuja jne... Ja hei -- oikeasti en myöskään ajattele että "läski on rumaa". Ovathan kolme lapsuuteni tärkeää ihmistä olleet kaikki enemmän tai vähemmän pyöreitä (= äiti, hoitotäti, isoäiti). "I just have a dream."

Silti, rakastakaa itseänne, jos se mitenkään on mahdollista. Yrittäkää edes! Elämä on siten niiiiiiin paljon miellyttävämpää! (nimim. myös itseinhoa kokeillut)

Posted at 01:05 AM     Read More  
Kuka on esikuvasi?

©