Vastoinkäymiset ovat joskus ihan hyviä



Niin,

eilisestä viestistä jäi pois tärkein pointti. Juu, nyt on viikon sisään tullut kaksi täysin äkkiarvaamatonta shokkitilannetta eteen.

Entinen Katri olisi tällaisessa tilanteessa tarttunut Pågenin pullapussiin ja Maraboun pähkinäsuklaalevyyn, mutta uusi Katri ei tehnyt niin. Tunne on vähintäänkin hassu. Ikään kuin joku vanha haava olisi parantunut pysyvästi. Jäljellä ei ole kuin vaalentunut arpi. Tai jotain. (Juu, olen ottanut särkylääkettä :-).

No joo, en osaa selittää asiaa sen tarkemmin kuin että olen ihmeellisessä tilanteessa, kun ekaa kertaa vähintään 15 vuoteen ei tunne tarvitsevansa mitään lohduketta kuin läheisten tuen ja halauksen (jos niitäkään) shokkitilanteen jälkeen. Ja ennen aina siis ykkösratkaisu (= automaattinen valinta) on ollut syödä itsensä turraksi. Juu, tuntuu itsestänikin oudolta.

Ja mitä tähän pisteeseen pääsemiseksi tarvittiin? No varmaan heikon itsetunnon alkujuurille pääsy ja sen ymmärtäminen, että mä olen oikea hyvä ja pätevä ihminen ihan tällaisenaan -- ettei mun tarvitse lunastaa kenenkään hyväksyntää eikä rakkautta -- oli eka tärkeä askel. Sen ajatuksen työstäminen ja käytäntöön soveltaminen (jäähyväiset jees-tyttöilylle, raatorehellisyyteen pyrkiminen jne.) olivat suuria askelia eteenpäin. Viimeinen silaus oli toi Kutri kuntoon -vuosi, jonka aikana opin kuuntelemaan kehoani -- ja sitä kautta keskittymään sisäisiin tuntemuksiin ulkonäön sijaan.

Kaikkein korneinta tms. on se, että jos mulle olisi joku sanonut pari vuotta sitten että näin tulee käymään -- tai vielä pahempaa, jos joku vieras olisi selittänyt ihan samoja läppiä mulle silloin, mä en olisi uskonut. Tai siitä vieraasta mä olisin ajatellut että "joo, mutta toi onkin joku supertyyppi, mä en ikinä onnistuisi samassa" tai "ei mulla ainakaan ole niin paljon itsekuria ja kärsivällisyyttä että pystyisin samaan".

Mä olen ihan oikeasti selkärangaton, laiska, kärsimätön ja ennen kaikkea itsekuriton tyyppi. Joo, jos katsoo mitä määriä tekstiä mä olen kirjoittanut, niin voi luulla toisin, mutta mun virallisesti julkaistut tekstit perustuvat sille että äkillisen reippauspuuskan aikana mä hommaan itselleni deadlineja ja sitten yritän parhaani mukaan täyttää ne -- ja kaikki "vapaa-aikana" kirjoitetut tekstit (vrt. Kutri.net) on kirjoitettu kun olen yrittänyt pakoilla töitä (= lykätä työnteon aloittamista niin pitkään kuin mahdollista). Jos tällainen kärsimätön laiskuri on kyennyt muuttamaan näin paljon elämäänsä, niin kyllä siihen pystyy ihan kuka tahansa muukin. Okei, voi olla että ennen kuin pääsee pohjalle, motivaatiota on vaikea löytää, mutta kunhan sinne pohjalle vihdoin pääsee, niin sieltä on sitten helppo ponnistaa (kun ei pääse enää syvemmällekään... :-)

Ja tästä tuli mieleen -- aina välillä saan kuulla valituksia sivujeni sekavuudesta (mm. omalta mieheltäni :-). Joo, se vaivaa vähän itseänikin ja johtuu siis siitä, että sivut ovat kasvaneet ajan myötä ilman mitään etukäteissuunnitelmaa (ja jotkut epäilevät mun tehneen nää sivut jotenkin laskelmoiden, kirjan myyntiä edistääkseni -- heheheheee :-D). Nyt ne ovat paisuneet niin isoiksi, että arvioin että mulla menisi viikko pistää nää uusiksi. Ja näillä näkymin sellaista viikkoa ei ihan hetkeen tule... :-D Joo ja mitään johtavaa teemaa tai punaista lankaa täällä ei todellakaan ole (uskon luovaan kaaokseen). Sori. Kirjassa on sitten sitäkin paksumpi punainen lanka, joten jos kaipaatte järjestystä, lukekaa toi Sinä onnistut -kirja.

Vinkki: kätevimmin asioita löytää tolla mun sivujen hakukoneella, joka tarjoaa myös mahdollisuuden katsoa sivukarttaa -- ts. ohjelma hakee kaikki sivuston sivut. Ykköslukemiseksi suosittelen method Kutri -kohtaa (etusivun vasemmassa laidassa).

Posted: Ti - Helmikuu 3, 2004 at 12:02 AM      

©