Lyhyesti ihanteista
Vastuuvapauslauseke: seuraava teksti on kirjoitettu
kuolemanväsyneenä huomattavan stressaavan päivän
päätteeksi. Ts. voi olla sekavaa tilitystä. Tämän
tekstin ei ole kuitenkaan tarkoitus loukata, saati tuomita
ketään.
Niin siis korostan nyt vielä sitä,
että minusta olisi hienoa, jos suomalaiset naiset olisivat terveitä,
vahvoja ja itseensä
tyytyväisiä.
Minusta olisi
hienoa, jos suomalaisten naisten suhde ruokaan olisi terve (= "ruoka on
ensisijaisesti ravintoa") ja että he kaikki olisivat löytäneet
liikunnan ilon ja nauttisivat
siitä.
Lisäksi minusta olisi
hienoa, jos suomalaiset naiset olisivat mitoiltaan sellaisia, että pahimmat
terveysriskit olisivat mahdollisimman vähissä -- siis painoindeksi
normaalipainon sisällä (= niin alipaino kuin ylipaino ei ole hyvä
juttu --> ja siis painoindeksillä 24,9 ollaan vielä vaatekoossa
42-44 eli ei vaadita mahdottomia) ja ennen kaikkea heidän
vyötärönympäryksensä olisi alle 80 cm (= sen yli
meneminen lisää merkittävästi
terveysriskejä).
En toivo kaikkien
olevan viimeisen päälle trimmattuja lihaskimppuja, mutta vielä
vähemmän toivon kaikkien tavoittelevan langanlaihaa ihannevartaloa,
joka paitsi on mahdoton saavuttaa, niin jonka tavoittelu on ennen kaikkea
terveydelle haitallista tai johtaa terveydelle haitallisten metodien
käyttöön (ihan sama onko kyse epäterveestä
syömättömyydestä kuin esim. kiellettyjen hormonien
käytöstä).
No,
seuraavaksi voisin etsiä jotain normaalivartalo, ja ennen kaikkea useimpien
tavoitettavissa olevia vartalokuvia. Siis sitten joskus, kun on aikaa tehdä
muuta kuin töitä... :-D
Ja
vaikka toivon että kaikki suomalaiset naiset voisivat mahdollisimman hyvin
ja olisivat mahdollisimman onnellisia ja tasapainoisia, niin en koe sen olevan
mitenkään itseltäni pois, jos ihmiset siitä huolimatta
jatkavat epäterveiden ja heille mahdottomien vartaloihanteiden tavoittelua,
ihannoivat langanlaihoja malleja, etsivät vippaskonsteja ja
ihmelaihdutuskeinoja sen sijaan että yrittäisivät nähdä
kokonaisuuden ja tehdä sellaisia laihduttavia/terveellisiä muutoksia
elämäntapoihinsa, joista voivat pitää myös kiinni jne.
Tämä on vapaa maa ja ihmiset saavat tehdä vartalollaan ja
elämällään, mitä itse lystäävät. Ts. en
ole fasistina pakottamassa ihmisiä tiettyyn muottiin, en tuomitse
ketään ihmisenä, vaikka he tekisivät minun mielestäni
tyhmiä tai vääriä ratkaisuja jne... Ja hei -- oikeasti en
myöskään ajattele että "läski on rumaa". Ovathan kolme
lapsuuteni tärkeää ihmistä olleet kaikki enemmän tai
vähemmän pyöreitä (= äiti, hoitotäti,
isoäiti). "I just have a
dream."
Silti, rakastakaa
itseänne, jos se mitenkään on mahdollista.
Yrittäkää edes! Elämä on siten niiiiiiin paljon
miellyttävämpää! (nimim. myös itseinhoa
kokeillut)
Posted: Su - Marraskuu 2, 2003 at 01:05 AM