TAMMIKUUN raportti



Aaah, home sweet home ja jälleen toimiva nettiyhteys... :-) Eli jos joku on ihmetellyt hiljaisuuttani viikonlopun aikana, niin nettiyhteys oli perjantaista alkaen poikki ja sunnuntaista maanantaihin olin CMS-risteilyllä.

Eka kuukausi elämää Kutri kuntoon -teemavuoden jälkeen on takana. Ja hyvinhän se meni, olosuhteisiin nähden. Olosuhteet tarkoittavat jatkuvaa kiirettä, lievää stressiä ja paria yllättävää shokkia.

Aiemmin tällaisessa tilanteessa olisin "lohduttanut" itseäni epäterveellisillä herkuilla, tällä kertaa sellaisia ei ole edes tehnyt mieli, vaikka jopa pariin otteeseen "tarjosin" itselleni siihen mahdollisuuden (ts. pariinkin otteeseen seisoskelin herkkuhyllyjen edessä kokeilemassa josko tekisi mieli ostaa jotain -- ei tehnyt). Ihmeiden aika ei ole ohi.

Liikunnat ovat pysyneet kutakuinkin messissä, mutta enemmän tai vähemmän kevyemmässä muodossa. Säiden huononeminen tammikuun viimeisenä viikkona ei houkutellut ulos. Eli tammikuu meni etupäässä pilateksen ja jossain määrin sauvakävelyn ja punttitreenin merkeissä. Nyt kiireiden hieman helpottuna olisi taas tarkoitus panostaa enemmän muuhunkin liikuntaan kuin pilatekseen (vaikka se edelleen onkin ykköslempilajini).

-----

Mistä tuli mieleeni -- joku jossain ihmetteli kun sivuillani puhutaan vaan pilateksesta ja punttitreenistä (ko. tyypiltä oli mennyt sauvakävelyintoni ohi) eikä esim. hiihdosta tai metsässä samoilusta tms. No, syksyllä taisin intoilla jopa metsäretkistä, mutta siis -- todellakin suosittelen jokaiselle kaikkea mahdollista liikuntaa ja nimenomaan monipuolista liikuntaa (niin vastusharjoittelua, aerobista harjoittelua, taitolajeja kuin venyttely-tyyppistä liikuntaa). Koska nämä ovat minun henkilökohtaiset sivuni, intoilen täällä enemmän niistä lajeista, joista itse pidän ja joita itse harrastan kuin lajeista, joita en syystä tai toisesta harrasta. Tällä hetkellä lempilajeihini kuuluu pilates, keskiraskas punttitreeni (suosikkiliike: penkkipunnerrus) ja sauvakävely. Todennäköisesti mieltymykseni tulevat vuodenajan, elämäntilanteen ja mielialan mukaan muuttumaan vielä monesti tämän vuoden ja elämäni aikana. (Esim. hiihdon aloittamista olen suunnitellut vuoden alusta alkaen, mutten ole saanut itseäni lähellekään suksikauppaa. Samoin olen jo pidempään yrittänyt psyykata itseäni osallistumaan ohjatuille liikuntatunneille, mutten ole ehtinyt/saanut aikaiseksi. )

POINTTI: se, etten hehkuta täällä juurikaan muita lajeja ei tarkoita sitä, etteivätkö ne olisi vähintään yhtä hyviä, hauskoja ja kiinnostavia -- ainoastaan sitä, etten juuri nyt harrasta niitä eivätkä ne siksi ole niin mielessä.

----

Kiire/stressi on siis vaikuttanut ruokavaliooni lähinnä niin, että syömisten kokonaismäärä on jäänyt vähiin. Ruokailuvälit ovat välillä venähtäneet turhan pitkäksi, mutta yllättäen nälänsietokykyni on parantunut: pitkäkään syömättömyys ei aiheuta itkuraivareita tms. vain uupumusta.

Kun syömiset ovat jääneet vähemmäksi, olen yrittänyt panostaa sitäkin enemmän niiden laatuun -- kasviksia, proteiinia ("oikeana ruokana" ja osin proteiinilisinä), hyvää rasvaa, kaurapuuroa, jne.) Yhä selvemmin huomaan miten suhteeni ruokaan on muuttunut vähän samantapaiseksi kuin vaikkapa suhteeni hampaidenpesuun. Ja kyllä, se tuntuu kummalliselta.

----

Tammikuun statistiikkaa::
(Loppuraportin paino: 67,9 kg)
Alin mitattu paino (en todellakaan viitsi punnita joka päivä :-): 67,1 kg
Viimeisen viikon useimmiten mitattu paino: 67,3 kg
Mitat (muutos loppuraporttiin nähde):
Rinta päältä: 84 cm (-3 cm)
Rinta alta: 72 cm (0 cm)
Vyötärö kapein kohta: 62 cm (-1 cm)
Vyötärö napa: 68 cm (-1 cm)
Lantio: 91 cm (0 cm)
Reisi vasen: 52,5 cm (-1 cm)
Reisi oikea: 53 cm (-1 cm)
Pohje vasen: 34,5 cm (-0,5 cm)
Pohje oikea: 35,5 cm (0 cm)
Käsivarsi vasen: 24,5 cm (-0,5 cm)
Käsivarsi oikea: 24 cm (-1 cm)
Hauis vasen: 28 cm (-0,5 cm)
Hauis oikea: 27,5 cm (-0,5 cm)

(Käsivarsi = käsivarsi suorana ja rentona, hauis = käsivarsi koukistettuna eli hauis jännitettynä)

----

Hassua on myös huomata ettei toi laihtuminen juurikaan liikuta. Ensimmäinen ajatus mikä tuli mieleen, kun ekaa kertaa näin noi lähemmäs 67 kg menevät lukemat oli "jaaha, syömiset on jäänyt vähiin". Ts. ennen olisin ollut onneni kukkuloilla.

----

Eli hyvin menee, mutta menköön. Ei kyllä pelota yhtään että lihoisin tms. koska (terveelliset) valinnat joita nykyään teen käyvät automaattisesti ja ajattelematta ja edes suuren stressin hetkellä ei tee mieli tarttua suklaalevyyn tai pullapussiin. Ja joo, olen jo nyt aloittanut psyykkauksen, että jos joskus hamassa tulevaisuudessa tulen raskaaksi, syön myös silloin terveellisesti -- ihan jo lapsen takia. Ja vinkki: luotettavien lähteiden mukaan oikealla syönnillä voi vähentää myös tyypillisiä raskausajan mielitekoja.
---

Keskustele

Posted: Ma - Helmikuu 9, 2004 at 11:58 PM      


©